Viikkoraportti 33/-17: Kamala viikko

14.8.–20.8.-17
86,3 kg → 87,3 kg
BMI 35,1→ 35,6
Lisäys + 1,0 kg, syksyn kokonaislisäys yhteensä + 1,0 kg.

Rasvaprosentti: 38,7 % → 39,2 %
Vesiprosentti: 44,7 % → 44,3 %
Lihasprosentti: 32,0 % → 31,9 %

87,3 kg. Luku, johon en tähdännyt, ja luku, johon mun ei pitänyt missään nimessä päätyä. Tässä kuitenkin olen. Itseni osittain pettänyt.

Viime viikko oli aika kamala ja stressaava. Kävin jotenkin todella kovilla ylikierroksilla – samalla kykenemättömänä keskiviikon ja lauantain välisenä aikana keskittymään kunnolla opiskelujuttuihin minimaalisia sirpaleita lukuunottamatta. Vedin melkein kaikki arkipäivät kuuden tunnin yöunilla, vaikka menin mielestäni hiukan paremmin (= aiemmin) kuin moneen viikkoon nukkumaan. En vain saanut unta. Stressasin, jännitin, ahdistelin. Vedin herkkuja kuin pahemman nälänhädän uhatessa, vaikka tavoite olikin päinvastainen.

Lauantaina yhteen iltamenoon valmistautuessa ja mennessä olo oli niin paska, että olin valmis pyörtämään ja jättämään koko jutun väliin. Onneksi en jättänyt, sillä olo koheni hyvässä seurassa, vaikka eihän olosta täydellistä tullutkaan. Menon järjestäjä oli ainakin vilpittömän iloinen siitä, että tulin.

Mutta. Oli viikossa jotain hyvääkin treenien suhteen. Tein kaksi lenkkiä, mikä on iso juttu — en edes muista, milloin olisin tehnyt kaksi lenkkiä samalla viikolla suht mäkisessä maastossa. Reitti on vanha tuttu, ja samaan aikaan paitsi raivostuttaa myös katkeransuloisesti huvittaa miten vanha kunto on viimeisen vuoden aikana menetetty. Toisaalta ei tarvitse hetkeen miettiä, että tunnin lenkit eivät riittäisi kuluttamaan riittävästi energiaa laihdutusnäkökulmassa.

Onneksi tänään on uusi viikko ja uudet mahdollisuudet. Tänään alkaa kalorienlaskenta oikeasti tosissaan ja pyrin heti, mutta en armottomasti, kalorivajeiden syntymiseen. Annan itselleni aikaa tottua tähän systeemiin, mutta hellyyttä ei kaivata täysin tarpeettomien myönnytysten muodossa. Tämä viikko on sinänsä muutenkin hyvä harjoitteluun: torstaista sunnuntaihin olen joko kokonaan tai osittain muiden tarjoamien aterioiden varassa, jolloin on hankala tehdä hyviä valintoja ja toisaalta en välttämättä niitä haluaisikaan tehdä. Yksi alkoholipitoinen ilta kuukaudessa sallittakoon, ja viikonloppureissu luonnossa sallikoon poikkeukselliset ateriat ja mukaanotetut (fiksut!!!) eväät. Menojen vuoksi myös lenkkeily jää tällä viikolla vähemmälle, mutta kaksi lenkkiä on vähimmäisvaatimukseni yhdistettynä kolmeen fysioterapeutin jumppaan.

Tästä viikosta aion tehdä paremman. Toivoa on, vaikka tällä(kin) viikolla rysäytin melkoisen vauhdikkaasti päin seinää. Ehkä suurin menestystarina alkaakin häviöstä, katkerasta epäonnistumisesta alkuaskelmilla?

Ikkunastani näen, kuinka ulkona sataa ja aurinko paistaa.

Lähtöpaino ja elo-syyskuun kuukausitavoitteet

14.8.2017
Paino: 86,3 kg
BMI: 35,1 (vaikea ylipaino(!!!))
Rasvaprosentti: 38,7 %
Vesiprosentti: 44,7 %
Lihasprosentti: 32,0 %

No huh. Viikonlopun, ja etenkin sunnuntain, massiivinen herkuttelu viimeisteli kropan lähtötilanteen varsin hirvittäviin lukuihin. Tänään painan enemmän kuin koskaan, ja olen jopa juuri ja juuri vaikean ylipainon puolella. En enää koskaan aio olla näin suuri – ja lupaan, etten olekaan, jos asia on mitenkään oman vaikutusmahdollisuuksieni piirissä.

Tänä aamuna alkoi Projekti Kesäkunto 2018. Kuten blogiani aiemmin lukenut tietääkin, yleensä (mediassa) käytössä oleva kesäkunnon käsite on minusta turhan suppea ja ulkonäkökeskeinen ja tähtää monesti varsin lyhytaikaisiin tuloksiin. Minä haluan enemmän. Mulle ensi vuoden kesäkunto tarkoittaa kokonaisvaltaisesti parempaa hyvinvointia, terveyttä ja fyysistä kuntoa kuin mikä tämänpäiväinen lähtötilanne nyt on. Ulkonäölliset muutokset ovat seurausta elämäntapamuutoksista – toki sinällään hyvin toivottuja.

Koska tehtävää on paljon, kesän 2018 kesäkunto on vasta välietappi matkalla lopullista kuntoa. On mahdotonta asettaa tavoitteita lopulliseen päämäärään vielä, sillä pohdinnat ja sitä myöten tavoitteet voivat muuttua matkalla vielä monesti. Tulen valottamaan tämän syksyn ja alustavasti kesäkuntoprojektin (14.8.2017-1.6.2018) tavoitteita myöhemmin erillisessä postauksessaan.

Aloitetaan helpoimmasta: kuukausitavoitteet. Elokuu on jo puolivälissä ja koin turhan hankalaksi asettaa tavoitteita pelkästään kahdelle viikolle, sillä etenen monilla osa-alueilla porrastetusti kevyemmästä vaativampaan suuntaan antaen sekä mielelle että kropalle aikaa sopeutua. Täten ensimmäinen ”kuukausi” kestääkin tästä päivästä syyskuun loppuun. Edessä on päivää vajaa seitsemän viikkoa täyttä työntekoa. Päätavoitteita on kaksi: painon pudotus ja treenaamisen aloittaminen maltillisesti, mutta säännöllisesti. Elo-syyskuuhun mahtuu useammat alkusyksyyn liittyvät bileet (äkkiseltään osaan nimetä ainakin kolmet), yksi viikonloppureissu sekä kaksi viikkoa toisella paikkakunnalla opiskellen. Yksin niissä on jo kyllin ”erikoishaastetta” ruokavalion ja treenin toteuttamiseen.

jon-flobrant-618

En vielä tiedä, mihin tämä tie vie. Varmaa on se, että matka ei tule olemaan aina helppo. Vaikeuksia ja epäonnistumisia tulee olemaan enemmän kuin riittävästi. Kyse onkin siitä, miten näihin vaikeuksiin suhtautuu ja miten ongelmia lähtee korjaamaan. Tällä(kään) kertaa en halua luovuttaa. Ja siksi epäonnistuminen ehkä pelottaa enemmän kuin koskaan aiemmin, sillä koen, että pelissä on nyt enemmän kuin koskaan: oma terveys ja kuntoutuminen. Kuva: Jon Flobrant, Unsplash.


Elo-syyskuun 2017 tavoitteet
  • 14.8.-30.9.2017 = 48 päivää
  • Paino: 86,3 kg → 80,5-81,9 kg eli 4,4-5,8 kg:n pudotus.
    • Painonpudotus 0,5-0,7 kg/vko + laihdutuksen alkuvaiheeseen puuttuvien nesteiden tippuminen n. 1 kg →
      • 3,4-4,8 kg + 1,0 kg = 4,4-5,8 kg
  • Treeni
    • 14.8. → 4 lenkkiä/vko + fysioterapeutin ohjeet 3 krt/vko
    • 28.8. → 3 lenkkiä/vko + 1 sali/vko + fysioterapeutin ohjeet 3 krt/vko
    • 11.9. → sama kuin edellinen + kehonhuolto 1 h/vko
  • Ruokavalio
    • 14.8. → ruokavalion siistiminen, herkkulakon jatkaminen, ruokien kirjaus ja kalorivajeeseen tähtääminen alkaa
    • 21.8. → tavoitteellinen kalorivajeiden (500-700 kcal/pvä) tavoitteleminen alkaa
    • Viikonloppureissuissa omina herkkuina mukaan vain rusinoita tms., muutoin tarjoillun ruuan syöminen fiksusti.
    • Bileissä ja illanvietoissa saa syödä tarjottua ruokaa maalaisjärjen kanssa miettimättä liiaksi kaloreita.
    • Etsin fiksuja välipala- ja päivällisratkaisuja tekemistä täynnä oleviin päiviin. Tarpeen tullen päivällisen voi syödä jo iltapäivällä kotiin tullessa…
    • Jos mahdollista, teen sunnuntaina niin ison päivällisen, että sitä voi syödä alkuviikostakin.
  • Aikataulutan ja suunnittelen viimeistään edellisenä sunnuntaina seuraavaa viikkoa:
    • Opinnot: mitä on pakko opiskella, mitä olisi hyvä opiskella ja rästit.
    • Treenit: minä päivinä ja heti kotiin tultua vai illemmalla?
    • Ruokavalio: mitä, milloin ja missä päivälliset ja välipalat?
    • Vapaa-aika: harrastukset, illanvietot ym.

Näillä lähdetään liikkeelle. Mitä sinun syksyn projekteihisi kuuluu?

13.8. Eka viikko harjoitellen

Huh mikä eka viikko. Tai ”eka viikko” – harjoitteluksi tämä meni, sillä herkkuja kului enkä treenannut. Kolmena, neljänä yönä yöunia 5,5-7 h, ympäripyöreitä ja lopulta viikonlopun pitkät unet ja edelleen opiskelua. Koko ajan ajatus on kuitenkin mennyt eteenpäin: huomenna pistetään herkkuhanat kiinni ja aletaan tosissaan tehdä töitä oman hyvinvoinnin ja terveyden eteen. Oon pitkään ollut tälläisessä ”ruokavalio terveelliseksi”-välitilassa, ja sen onnistuminen on vaihdellut paljon päivästä riippuen. On aika aloittaa tietynlainen ehdottomuus, jotta voisin onnistua. Rajoja voi löyhentää myöhemmin, kun pitkän ajan jälkeen olla lähempänä toivottua lopputulosta.

Jos jokainen pudotettu 10 grammaa olisi yksi porras, matkaa tavoitepainooni on 3100-3500 askelta. Tuolla askelmäärällä kiipeäisi kahdesti Eiffel-torniin, kahdeksan kertaa Malminkartanon portaat ja omassa kerrostalossani 155-175 kerrosta. Tämä urakka ei ole ehkä kuitenkaan niin helppo. Kuva: Bruno Nascimento, Unsplash.

Ensi viikon suunnitelmat ovat seuraavat:

  1. Ruokien kirjaus ja kalorien laskenta alkaa maanantaina. Ensi viikolla en (vielä) pyri vajeiden muodostamiseen, vaan harjoittelen. Pitkän tauon jälkeen – ja opiskelijaruokaravintolan tarjoamien lounaiden ehdoilla eläessä – kalorivajeiden aikaansaaminen voi olla yllättävän haastavaa puhumattakaan jokaisen suupalan kirjaamisesta ylös. Täytyy miettiä, millä aamu-, väli- ja iltapaloilla mennään tästä lähin.
  2. Herkkulakko jatkuu. Pitäisi varmaan jo sanoa, että herkkulakko alkaa, mutta jatketaan nyt tällä jatkamisella. :D Jo tässä kuussa on yksi viikonloppu ja yksi bileilta, jolloin tiukimmista rajoista varmaan joustetaan, mutta tavoitteena on tuolloin pysyä mielummin suolaisten herkkujen parissa – karkit ja suklaa ovat olleet aina pahempi himo selättää.
  3. Treenikuviot käyntiin. Ensi viikolle tavoitteena kolme lenkkiä ja kolme kertaa fysioterapeutin ohjeistama jumppa.
  4. Alkumitat ja -kuvat viikonloppuna. Ensimmäisen tiukemman viikon jälkeen kropan mitat ja ulkomuoto ovat minusta luotettavampaa verrattavaa myöhempiin välietappikuviin ja -mittoihin kuin ekana aamuna otetut turvotuskuvat. Tai ainakin itse tiedän ajattelevani ”no joo mutta ekalla viikolla lähti kuitenkin se pari kiloa ja turvotukset, eli kaikki muutos johtuu siitä”, vaikka se ei todellakaan paikkaansa pitäisikään.
  5. Kärvistelen. Ensimmäiset päivät, tunnit, valinnat ja valitsemattomuudet, lenkille lähdöt ja ruuanlaitot. Ei jumaliste kun niissä voikin riittää yllättävän paljon hommaa. Varsinkin myöhään iltapäivällä kotiin palatessa täytyy tehdä elintärkeät valinnat ruokavalion terveellisyyden ja herkkujen ostamatta jättämisen suhteen. *huokaus*

Näin alkaa ensimmäinen viikko pitkään aikaan, jolloin todella laihdutetaan ja treenataan. Toivottavasti viikon päästä on kertoa mukavia uutisia! :)

Tänään on aamu uus’

Tänään.

Jääkaappi on nyt täytetty terveellisin ruuin. Eilen syöty viimeiset herkut. Motivaatio on kohdillaan. Keväältä tutut vaivat ovat antaneet pieniä varoitusmerkkejä, mutta elän siinä toivossa, että tämä olisi vain pientä kiukuttelua matkalla lopulliseen toipumiseen. Ja vaikka jotain oireilua vielä olisikin, voin aina pitää ruokavalion mahdollisimman hyvänä ja liikkua kevättä enemmän kivun sallimissa rajoissa.

Tänään. Tänään starttaa tämän syksyn painonpudotus-, treeni- ja kuntoutusprojekti.

Ensimmäinen viikko tulee olemaan erittäin maltillinen. Sopeutumista ja totuttelua uusiin kuvioihin vähän rennommalla otteella. Tulevaa viikkoa suunnittelin jo puolitoista viikkoa sitten alkua yrittäessäni kevyemmäksi, sillä tekemistä on todella paljon.

Ensimmäiselle seitsemälle päivää on yksinkertaiset tavoitteet, jotka saattavat kuitenkin olla yllättävän haastavat toteuttaa:

  1. Herkkulakko jatkuu. Ei enää yhtään epäterveellistä herkkua tähän talouteen ennen uutta vuotta! Herkkuja on nyt mennyt aika ajoin, joten tämä vaatii varmasti totuttelua. Yhdelle illalle pitää ottaa omia vähän omia eväitä joukkoon, joten koetan suunnitella ne nyt mahdollisimman hyvin – ilman kesän aikana eväisiin kuuluneita suklaapatukoita. Jos ensimmäiset päivällistä korvaavat eväät onnistuvat hyvin, tiedän miltä pohjalta alkaa rakentaa myöhään iltaan/alkuyöhön asti venyvät päivät.
  2. Ruokavalion siirtäminen terveellisempään ja laihduttavampaan suuntaan. Aamupalat vaihtuvat takaisin tuttuun aamupuuroon, mutta opiskelijaruokaravintolan lounas ja kotona tehdyt päivälliset vaativat tulevaisuudessa itsekuria ja sopivissa määrin joustoa. Lisäksi ateriarytmi muuttuu, sillä töissä lounas tuli syötyä usein viimeistään yhdeltätoista, mutta jatkossa kahdentoista jälkeen. Ensimmäisellä (eikä toisellakaan? jää nähtäväksi…) viikolla ei lasketa kaloreita, mutta siihen pitää alkaa ajatuksen tasolla sopeutua.
  3. Treenien aloittaminen. Varovainen aloitus on tässä vaiheessa erittäin tärkeää. Tavoitteena on nyt parin viikon ajan tehdä tunnin kävelylenkkejä 3-4 kertaa viikossa ja fysioterapeutin ohjeistama puolituntinen jumppa kolmasti viikossa.
  4. Aikataulutus. Tänään  suunnittelen ensimmäistä kertaa aikataulun ensi ja sitä seuraavalle viikolle. Vähän ruokien suunnittelua, treenit… ja mitä tärkeintä, opiskeltavien asioiden erittely ja näiden aihepiirien sijoittaminen päiviin niin, että voin lukea tehokkaasti silloin, kun sen aika on – jäämättä ennakkosuunnittelun puutteessa tuhlaamaan aikaa Netflixin ym. ääressä. Lisäksi nyt kesälomien loppuessa on aika ottaa yhteyttä yhteen jos toiseenkin tahoon, että saan raha-asioihin, kämppään ja muihinkin juttuihin liittyvät asiat hoidettua elokuun aikana. To do -listan tekeminen ja pikkuasioiden hoitelu sopivissa raoissa on siis enemmän kuin aiheellista, etten huomaisi kuukauden päästä unohtaneeni jotain tärkeää…

Ensimmäisen viikon lisäksi elokuulle on vielä omat, erilliset kuukausitavoitteensa, jotka pyrin julkaisemaan huomenna. Sinänsä tavoitteeni eivät tämän koko blogin aikana ole muuttuneet mihinkään, mutta tällä kertaa – paremman menestyksen varmistaakseni – korostuu kokonaisvaltaisen ennakoinnin ja suunnittelun rooli. Jatkossa en enää elä jatkuvasti päivää tai puolta viikkoa kerrallaan etenkään ruokailujen puolesta, vaan mietin kokonaisuuden kannalta; mitä kannattaa tehdä milloinkin, jotta pysyn aikataulussa ja jotta stressi ei kasvaisi missään vaiheessa sietämättömän suureksi?

Varattu mies

Mulla on ystäväpiirissäni tyyppi, josta ajattelin jo aika pian ekan kerran tavattuamme, että häneen voin luottaa missä tilanteessa tahansa. Hän on rehellinen, ystävällinen ja huumorintajuinen, mutta tarvittaessa vaativa ja vakavoituu oikeiden asioiden äärellä.

Fuksivuonna en tajunnut tunteideni laatua ennen kuin kuulin hänen alkaneen seurustella. Olin juuri vajonnut burn outin tummiin vesiin enkä tiennyt itsekään, mitä milloinkin tunsin. Uutisen kuulleessani väsynyt sydämeni kuitenkin murtui vähän lisää. Tajusin, että olisin halunnut juuri hänet. Ainakin tietääkseni, olisiko meistä kahdesta keskenämme pidempään parisuhteeseen.

No, en koskaan saanut sitä tietää. Tyypin tyttöystävä on ihminen, josta on vaikea olla pitämättä. He sopivat toisilleen hyvin, ovat muuttaneet yhteen ja tietääkseni heillä sujuu hyvin. Ja se on onnellista. Olen iloinen heidän puolestaan. Aika ajoin olen kuitenkin huomannut tuntevani pientä ikävää ja surua siitä, että olen menettänyt mahdollisuuteni oman sokeuteni tähden. Olen yrittänyt antaa asian olla kohtuullisen hyvällä menestyksellä. Välillä olen tuntenut hassua mustasukkaisuutta, mutta yleensä olen nauttinut siitä mitä on: meillä kahdella on joitain yhteisiä juttuja, joita mulla ei ole muiden kanssa. Puheenaiheita, joista muiden kanssa ei voi puhua. Ja mulla syvä luottamus siihen, että jos minulle tulee jokin hätä, hän auttaa. Kun hän hymyilee täynnä riemua, minäkin hymyilen. Kahden ihmisen yhteyden ei tarvitse olla missään nimessä aina fyysistä, romanttisesti latautunutta. Ystävyys voi jopa antaa enemmän kuin parisuhde.

Heinäkuu on myllertänyt yllättäen tunteita. Nähtiin kaveriporukan kanssa muutamana päivänä ja vietettiin paljon enemmän aikaa yhdessä kuin yleensä. Olen huomannut ilahtuvani vähän liikaa hänet nähdessäni. Hymyileväni idioottimaisesti häntä ajatellessani. Ja kun sen huomasin, kirosin hiljaa mielessäni.

Sillä tässä sitä taas ollaan. Podetaan alkavia sydänsuruja saman tyypin vuoksi toista kertaa, vaikka viimeksikin oli sama tilanne. Hoen päässäni sanoja STOP, se on varattu! ja anna olla!, mutta eihän sellainen tunnu oikein ikinä auttavan missään tilanteessa. Tiedän, että tunteet luultavasti laantuvat ennen pitkää platonisempaan suuntaan. On erittäin epätodennäköistä, että saisin tunteilleni vastakaikua. Ja mitä se kertoisi minusta, hänestä tai meistä ylipäätään, jos aloitteita tulisi ja jotain tapahtuisi, kun toinen on jo varattu. Ei välttämättä mitään sellaista, jota haluaisin kummastakaan tietää.

Ongelmallista on vähän se, että tänä syksynä meillä on yhteisiä juttuja sekä opintojen että harrastusten suhteen, joten niiden puitteissa vietetään tänä syksynä paljon aikaa samassa tilassa. Eli nyt kun kokisin paremmaksi pitää vähän etäisyyttä, vietetään iltoja useammin yhdessä. Väliaikainen ihastumishurahdus pitkittyy nyt turhaan ja olen huolissani vähän siitäkin, että jääkö tämä pysyväksi tunnetilaksi. Kevyt ihastuminen on ihanaa ja kutkuttavaa varsinkin jos se kohdistuu vapaana olevaan ihmiseen, jolloin ilmassa on myös todellisia mahdollisuuksia, mutta tässä tilanteessa mulla on vain hävittävää. Ja mitä pidempään tämä kestää – ja mitä kauemmin mitään tunnen ja mitä korkeammalle liihottelen tiedostamattomissa mielikuvissani – sitä isompi on pudotus ja sitä pahemmalta se tuntuu.

Ollappa tunteidensa herra. Nyt ei auta kuin pitää päänsä kylmänä, antaa ajan kulua ja odottaa tunteidensa laantumista.

Ei ole kaunista kerrottavaa

Tämän piti olla se ensimmäinen viikko. Omalla tavallaan tosi raskas, mutta kuitenkin hyvä startti sekä ruokavalion että treenin suhteen. Oikeastaan kaikki meni mönkään jo maanantaiaamuna, kierrokset pahenivat tiistain ja keskiviikon ylipitkiksi venyneiden työpäivien jälkeen. En ole kerta kaikkiaan jaksanut tehdä mitään ylimääräistä. Lähinnä olla vain ja hengittää.

Viikko on ollut siis raskas eikä kovin menestyksekäs omien tavoitteiden suhteen. Eilen oli häät, joiden yhteydessä en todellakaan alkanut säätää ruokavalion suhteen (ja ihanat juhlat olivatkin, nousee hymy nytkin huulille!).

Yksi sana: omstart. Palataan asiaan maanantaina ja aloitetaan silloin uudestaan.

Olihan alunperinkin mielessä aloittaa vasta ensi viikolla. Nyt yritin ottaa viikon verran varaslähtöä, mutta aie oli näköjään enemmän kuin tuhoon tuomittu.

Yritän kerätä tästä epäonnistumisesta sisua ja motivaatiota. Kyl se tästä. Vähän yskähdellen käyntiin, mutta kuitenkin. Huomenna on päivä uus’ ja se tuo mukanaan uuden viikon, jolla on ehkä enemmän annettavanaan mahdollisuuksia kuin tällä.

Are you ready to fight? – Yes I am!

Huomenna on se päivä. Huomenna alkaa ruokavalioon ja treenaamiseen paneutuminen täysin uudella rytmillä: tiukemmalla, selvemmällä, tinkimättömämmällä, ilman tarpeettomia sivureittejä vain hetkellisen nautinnon vuoksi.

Ensimmäinen viikko on totuttelua: ei lasketa kaloreita, mutta pidetään huoli herkuttomuudesta (viikonlopun häiden rajoissa) ja hyvästä ruokavaliosta. Merkataan ruuat ylös  soveltuvina päivinä. Käydään lenkillä ainakin kolme kertaa. Kerrataan myös vähän syksyn opintoja varten. Suunnitellaan hyviä, laihduttajalle soveltuvia ruokakokonaisuuksia kiireisiin aamuihin, välipaloihin heti koulusta palatessa tai yhä kampuksella ollessa, päivällisiä väsyneeseen mielentilaan. Ensimmäisten pitävien aikataulujenkin pitäisi kurssien suhteen tulla ensi viikolla, joten voin alkaa myös miettiä alustavasti treenirytmiä koko elokuulle, viimeiset työviikotkin mukaan lukien.

Toisena viikkona aletaan pistää kaloreita ylös tosissaan, ei kuitenkaan vielä ns. ”täydellä teholla”. Kolmas viikko tulee olemaan aika hurja (kolmena peräkkäisenä iltana enemmän tai vähemmän hauskaa ja/tai pakollista menoa puoleen yöhön asti, kun takana on jo pitkä päivä – ja viikonloppu menee epäilemättä hiukan toipuessa kaikesta tuosta), joten tuolloin tulee vallitsemaan hiukan armollisempi ilmapiiri. Kaikkea ei voi jaksaa kerralla, vaan täytyy tehdä  joustoja oikeissa kohdissa.

Pyrkimykseni on arvioida etenemistäni omien tuntemusteni, treenien ja ruokailun sujumisen ja vaa’an lukujen kehittymisen perusteella. Painoluku ei ole ainoa mittari omalle onnistumiselleni, vaikka luonnollisesti se näytteleekin varsin suurta osaa tässä projektissa. Toiseksi objektiiviseksi mitaksi oman kehoni suhteen otan mitat ja kuvat. Ne otan ensi viikonloppuna, kun käväisen kämpilläni. Niiden suhteen dokumentoin edistymistäni 2-3 kuukauden välein. Vyötärön ja lantion mitat otan mahdollisesti joka kuukauden alussa kuukausiraportin osana.

Mitä otsikkoon tulee, niin alku tulee olemaan todella hankala. Tulevassa syksyssä on omat haasteensa, joita mietin edellisessä postauksessa. Vie aikansa ennen kuin tottuu uusiin kuvioihin (tai vanhoihin, onhan tässä laihdutettu kohtuullisen hyvällä menestyksellä aiemminkin – kunnes homma on tyssännyt täysin). Tottumisen jälkeen pitää pitää huoli tapojen ylläpidosta ja projektin etenemisestä. Ja silti pystyä kannattelemaan arkea sellaisenaan, pieniä nautintoja ja iloja matkalle ripotellen.

Ensimmäinen kuukausi on todella tärkeä. Kun pääsen sinne asti, on jo paljon helpompi jatkaa. Ensin pitää päästä ensimmäisen päivän, sitten kolmannen päivän, ensimmäisen viikon ja niin edelleen yli. Ennakoin ensimmäisen kuukauden olevan seuraava:


Ensimmäinen päivä: Maanantai. Työpäivän jälkeen tekee järkyttävän paljon mieli karkkia ja suklaata. Väsyttää. Ja lenkillekö pitäisi? Just joo.
Kolmas päivä: Kamala väsymys pitkän työpäivän jälkeen. Karkki- ja suklaahimo kovimmillaan. Ei vain saa antaa periksi. Lenkille? Joo tosi kiva.
Neljäs päivä: Eka päivä, jolloin herkut eivät houkuta niin pahasti kuin muina päivinä. Lenkillekin on kiva lähteä. Hävitän vanhoja karkkipapereita laatikosta herkuttelun tarpeesta muistuttelemasta.
Kuudes ja seitsemäs päivä: Häät ja esiintyminen. Keskiyöllä elämä on adrenaliinia, mutta seuraavana päivänä päätä särkee ja väsyttää. Luultavasti tekee mieli herkkujakin ja syönkin jotain todella suolaista. Mutta samalla haluan pitäytyä muutoin herkuttomuudessa – nyt on hyvä putki alkamassa.

Toinen viikko: Väsymystä on ilmassa huonosti nukutun viikonlopun jälkeen, mutta muutoin homma alkaa sujua. Kalorien tarkka laskeminen on vielä hankalaa, mutta ei mahdotonta. Yritän kuitenkin olla hermoilematta, jos kaikki ei mene putkeen ja kun en vielä jaksa miettiä ihan kaikkea. Jännitän jo kolmatta viikkoa, jolloin homma ei ole täysin omassa hallussa menojen vuoksi. Toisaalta suunnittelen jo kovasti kolmatta ja neljättä viikkoa, jolloin palaan takaisin kotiini ja saan täyden yksinvallan jääkaappini sisältöön.
Kolmas viikko: Kolmena iltana putkeen tekemistä iltapäivästä puoleen yöhön. Perjantaina väsyttää todella paljon ja kaadunkin iltapäivällä kotiin tullessani ensin Netflixin syöveriin ja varhain illalla nukkumaan. Herkkuhimo vaivaa pirullisesti ensimmäistä kertaa päiviin, mutta yritän korvata turhan tarpeen tukevalla syömisellä. Kauppaan ei mennä tuona päivänä nälkäisenä. Piste.
Neljäs viikko: Herkuttomuuden ja ruokavalion siistimisen teho alkaa hiipua, ja on aika alkaa laskea kaloreita tiukemmalla seulalla. Vaan kovin helppoa se ei ole: toisessa opiskelijaruokaravintolassa, jossa käyn, ei ole koskaan ravintosisältöjä esillä, ja lounaitakin on vain kahta, joskus kolmea laatua, joista yksi on keitto. Ruokalaa ei voi vaihtaa ajanpuutteen vuoksi. Mietin, onko keittolounas riittävän täyttävä, joten kokeilen sitä. Lounaan kalorien laskeminen menee parhaimmillaankin suuntaa-antavaksi, ja minun täytyy antaa sen vuoksi itselleni joustoa lipsumatta kuitenkaan muiden ruokien kohdalla. Lukukauden avajaisbileissä nautin ruuasta ja hyvästä seurasta. Viikonloppuna matkaan pienelle reissulle, ja herkuttomuus on hankalaa. Eväänä on mukana pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä.
Viides viikko: Elokuun loppu lähestyy. Kalorien laskeminen on turhauttavaa lounaan vuoksi, mutta alan ehkä jo selvitä siitä. Lisääntynyt liikuntamäärä alkaa tuntua jaloissa, joten pidän hiukan kevyemmän viikon. Loppuviikosta saan myhäillä vaa’an äärellä, sillä tulokset ensimmäiselle viidelle viikolle ja elokuulle ovat todella hyvät: nesteet ovat lähteneet ja on aika aloittaa seiskalla alkavien lukujen tavoittelu tosissaan. Herkkuhimo ja nälkä ennen lounasta ja päivällistä ovat tuttuja vieraita, mutta alan nähdä tuloksia kropassani ja kunnossani. Ne motivoivat jatkamaan edelleen.


Saa nähdä, miten oikeassa tai väärässä tulen olemaan ensimmäisen kuukauden suhteen. Mutta syyskuun ensimmäisenä päivänä haluan olla ylpeä itsestäni. Siksi onkin tärkeää muistaa huonoina hetkinä seuraava: sillä mitä haluan tehdä yhtenä yksittäisenä hetkenä ei kannata tärvellä seuraavan viikon onnistumisia. Jokaisella teolla on seurauksensa, ja siksi onkin tärkeää jaksaa ensimmäisenä kuukautena huonojen hetkien yli. Kun eka kuukausi on takana, on selvinnyt jo todella monesta. Matka huomisesta syyskuun ensimmäiseen ei ole helppo, vaan se vaatii haasteiden selättämistä ja taistelua väsymyksen keskellä mielitekoja vastaan. Minun täytyy olla vahvempi. Minun täytyy taistella. Ja minä haluan sitä – hyvien valintojen väistämättömiä seurauksia – enemmän kuin yhden hetken huumaa suklaalevyn ja terveysongelmien muodossa.

Ja jos jostain syystä epäonnistunkin, tiedän ainakin yrittäneeni kunnolla.

Suunnitelmallisuutta syksyyn

Voihan sen jo myöntää: tuleva syksy pyörii jo vilkkaasti mielessä. Ja juuri se syksy jännittääkin todella paljon, vähän liikaakin.

Edessä on 18 viikon verran liki ympärivuorokautista opiskelua (sekä uutta oppien että vanhaa kerraten). Pakollisiksi luokiteltavia kursseja yhteensä 26 opintopistettä, valinnaisia ainakin kolmen pisteen verran. Jos voisin, keventäisin tulevaa syksyä sieltä täältä. Mutta se ei vain ole mahdollista. On pakko selvitä opinnoista samalla tavalla kuin monet sadat minua ennen. Ehkä kivisempää tietä vain, mutkitellen siellä täällä, sillä osa aiheista on sellaisia, joiden peruspohjat luotiin burnoutiin vajotessani ja siitä toipuessani.

Samaan syssyyn yritän korjata ruokavalioni ja treenirytmini, laihduttaa ja treenata ja myöskin laihtua (ainaisen laihduttamisen lisäksi) ja kuntoutua (hitaasti? mutta varmasti). Tiedän, että jos jatkan tätä nykyistä tahtia – ja sorrun lokakuun puolivälissä kaamosahdistusstressimörön myötä herkutteluun, alkaa painoni ysillä joulukuussa. Sitä ei toivo kukaan.

Lisäksi ihan oman mielenterveyden ja lepäämisen kannalta pitäisi olla myöskin olla olemassa sellainen asia kuin vapaa-aika.

Haastetta siis riittää. Ensi syksy taitaa olla yksi haastavimmista ajanjaksoista tähän astisessa elämässäni. Opiskelun näkökulmasta luultavasti vaativin.

opiskelu + ruokavalio + treeni + vapaa-aika = kunnon sekasotku vai jotain ihan muuta…?

Aion selvitä tuosta kaikesta. Paino sanalla selvitä, tavoitteena on vain päästä plusmiinus nollaan. Isompi menestys on toissijaista, mutta jokaisesta hivenestä tulen ottamaan kaiken irti.

Tulevien 18 viikon avainsanat ovat ennakointi, suunnittelu, aikataulutus ja tekeminen. Ostin tällä viikolla tuttuun tapaan uuden lukuvuosikalenterin, ja entiseen tapaan sinne merkitään kaikki koulujutut, harrastusmenot ja suunnitelmat siitä, milloin treenejä ehtisi mahdollisesti tehdä. Tästä lähin siihen raapustetaan paljon muutakin: mitä syön päivällä välipalaksi (kampuksella vai kotona? aion suunnitella 3-5 välipalan valikoiman, joihin löytyvät ainesosat aina kotoa ja joista osa on helppo kantaa repussa) ja illalla päivälliseksi, milloin käyn kaupassa, milloin ne treenit todella ovat ja minä päivinä vietetään rennommin vapaa-aikaa. Suunnittelen perusrytmin 3-4 viikkoa etukäteen, päivitän sen yksityiskohtineen edeltävänä viikonloppuna ja alan toteuttaa turhia miettimättä. Itse tekeminen on nimittäin ollut haastavaa aika ajoin: on helppo unohtua koomailemaan Netflixin ja netin ihmeellisiin syövereihin pariksi tunniksi, mutta silloin menetetään tehokasta luku- ja treeniaikaa melkoisen paljon. En tarkoita, että kaikki aika pitäisi käyttää jotenkin tehokkaasti – eihän siinä pysy kenenkään järki mukana – mutta jos on suunnitelma, mitä tekee, toteutus on aavistuksen helpompaa.

Esimerkiksi sille lenkille voi lähteä heti koulusta palattua: välipala huiviin vartissa, lenkkivaatteet päälle ja pihalle. Koomaaminen onnistuu Spotifyn soidessa ja raikkaassa ulkoilmassa yhtä hyvin kuin sisälläkin, mutta samalla pää tuulettuu paremmin eikä sen yhden tunnin jälkeen pode lainkaan niin huonoa omaatuntoa kuin koneella nojaillessa ”vartin/puolen tunnin päästä aloitan ihan varmasti” -fiiliksissä. Lenkin jälkeen odottaa jääkaapissa päivällinen vailla mikrolämmitystä tai muutoin lyhyttä valmistusprosessia, ja sen jälkeen(, vaikkapa sen yhden 45 minuuttisen jakson Netflixistä katsottuani päivällistä mutustaessa) aloitetaan hommat. Viimeisen tunnin ennen nukkumaanmenoa voi viettää vapaa-ajan merkeissä opiskelujutuista huolehtimatta. Aikataulut ovat muuttuvia ja tiettyä joustoa vaaditaan, mutta samalla vaadin itseltäni myös tiettyä kurinalaisuutta: ensi syksystä ei selvitä, jollen tee hommia ajallaan ja virkeänä. Vapaa-aikakin on rentouttavampaa ja antoisampaa, kun mietin jo vähän ennakkoon, mitä hauskaa ja mukavaa voisin tehdä.

Ensi syksy ei tule olemaan millään tavoin kovin helppo, mutta yritän ottaa sen vastaan enemmän haasteena kuin sarjana jatkuvia itsensä äärirajoille vetämisiä. Vähemmän kuluttavia ja raskaita äärirajoja tulee kohdattua, jos suunnittelen arkeani vähän enemmän ja myös pitäydyn suunnitelmissani. Toivottavasti joulukuun puolivälissä pääsen pohtimaan mennyttä syksyä positiivisin miettein ja tavoitteissani onnistuneena.

 

 

Hennosti tasapainossa

Uskaltaako tätä edes sanoa? Vai pitäisikö koputtaa puuta niin kovaa, että naapurikin kuulee?

Tämä kesä on ollut aika kiva. Tämän päivän jälkeen töitä on jäljellä nelisen viikkoa. Vaikka työtehtävät jännittivätkin aika paljon ennakkoon, olen mielestäni suoriutunut niistä varsin hyvin. Vanhempien työntekijöiden apu ja tuki ovat olleet korvaamattomia, töissä on useampikin samanlainen untuvikko, ja työyhteisössä on otettu hyvin vastaan tälläinen keltanokka. Koulutetaan, kannustetaan ja vastuutetaan sopivasti. Toki olen ollut joinain päivinä todella väsynyt, ja vapaa-ajan puolella ei todellakaan ole kehumista treenaamisaktiivisuudessa, mutta olen iltaisin jaksanut tehdä edes jotain. Useimmat illat olen toki lepäillyt ja nautiskellut hiljaisuudesta, mutta joka viikolla on tapahtunut muutakin. Viime viikonloppu veti festaritouhuissa aika väsyksiin, mutta tuleva viikonloppu on vähän iisimpi.

tumblr_mmh3x7wmtw1rhnw23o1_500

(Taas yksi ruokakuva.com.) Lähde.

Syksy tulee nopeammin vastaan kuin uskoisikaan, ja aika ajoin se on myös alkanut mietityttää ja jännittää. Kunhan syksystä selvitään, selviän mistä vain: opintojen vaativimmaksi mieltämäni lukukausi on nyt tulossa. Tj-laskuri pyörähtää päälle varmasti ekana päivänä. Nyt on vain tavoitteena päästä ehjänä ja kohtuullisen tyytyväisen maaliin. Mun piti kesän aikana vähän kertailla tulevaa varten, mutta väsymys ja uuteen oppiminen ovat kyllä vieneet opiskelumotivaation tehokkaaksi. Jäljelle oleville viikoille olen nyt asettanut muutaman opiskelutavoitteen, jotka haluan saavuttaa: kun teen nyt parina iltana viikossa tavoitteellisemmin töitä, säästän itseni paljolta tulevina viikkoina.

Mutta niin. Olen jonkinlaisessa hauraassa tasapainossa itseni, ympäristön ja omien vaatimusteni ja toiveiden, nykyhetken ja tulevaisuuden kanssa. Syksy jännittää, mutta se ei tunnu niin pelottavalta ja mustalta kuin aiempina vuosina. Iltojen pimeneminen tuo ennen pitkää omat lisämausteensa, mutta tänä vuonna yritän valmistautua siihen hyvin. Herkkulakko on kestänyt yli viikon ilman suurempia ongelmia (eipä tässä ole ollut suurempia haasteitakaan vielä, johan jo festarit ja kahvipöydässä tarjotut pikkukarkit helpottavat laskeutumista täyteen herkuttomuuteen…). Opintoihin liittyvä kertaaminen alkaa ensi viikolla, samoin maanantaina raahaan itseni edes pienelle lenkille ja alan palauttaa liikuntaa säännölliseksi mielen virkistäjäksi (tai päänvaivaksi, saa nyt nähdä miten tästä eteenpäin mennään). Ruokavalio on ollut tällä viikolla hyvä, ja maanantain vaa’an lukemista yritetään tulkita, olisiko viimein aika kiristellä kaloreita suunnitelmallisemmin, vai lepäilenkö sittenkin vielä siihen hetkeen, kun kamat pakataan ja muutetaan takaisin omaan yksiöön omien valintojen ja oman jääkaapin äärelle. Vaikka koen vielä monessa asiassa olevani yksin ja yksinäinenkin, niin on tämä tuntemus toisaalta muuttunut oleellisesti siihen, mitä vertaa parin kolmen vuoden takaiseen: nykyään on kavereita, joita kiinnostaa mitä mulle kuuluu, vaikka sydänystävää ei olisikaan ja jättäisin joistain jutuista paljon kertomatta. Parisuhde vielä puuttuu. Mutta ehkä sellainen tyyppi, joka saa sydämen tykyttämään, löytyy ennemmin kuin huomaankaan.

Tämä tasapaino on hauras, tiedän sen. Mutta nautin siitä niin pitkään kun se kestää. Yritän vakauttaa sen. Yritän uskaltaa olla varovasti onnellisempi ja tyytyväisempi elämääni ilman jatkuvia taka-ajatuksia siitä, että kohta kaikki kuitenkin menee taas paskaksi. Määräänsä enempää ei voi sitkutella ja jossitella, vaan pitää muistaa elää myös tässä ja nyt, iloisista ja mukavista jutuista haaveillen ja niihin tähdäten.

 

 

Juhannus, festarit – ja vielä herkkulakosta

26.6. 83,6 kg, +1,5 kg, yhteensä -1,1 kg.
3.7. 83,4 kg, -0,2 kg, yhteensä -1,3 kg.

Juhannus. Plussaa. Festarit. Vähäsen miinusta. Mutta mitä väliä on vaa’an luvuilla, kun vietetään kesän tärkeimpiä juhlia? Ei mitään.

Juhannuksena ja viime viikolla ei todellakaan laihdutettu. Etenkin viikonlopun festarihuminassa syödään silloin kun on nälkä. Tuore laku, nacholautaset ja burritot ovat osa festarikokemusta. Toisaalta jalkeilla ollaan paljon enemmän kuin muulloin, ja perjantaina vedin vielä täyden, ylityöllistetyn työpäivän. En tunne harmittele kuin hyvin lyhyiksi jääneitä yöunia; tänään väsytti ja ahdisti pitkältä tuntunut työpäivä jo aamusta. Mutta selvisin, ehjänä.

Festariruuat toivat mukanaan myös pehmeän laskun herkkulakkoon: sain syödä herkkuruokaa varsin puhtaalla omallatunnolla, koska kulutus huolehti lopuista. Tänään teki mieli karkkia hetken, mutta ei kovin kauaa. Onneksi verensokerin laskiessa repusta löytyi viikonlopun eväiksi varaamani proteiinipatukka – muuten en olisi välttämättä selvinnyt, en ainakaan ilman järkyttävän kovaa päänsärkyä. Siispä: Selvisin! Herkuttelematta!!!

Olen herkuttomuudesta todella ylpeä ja iloinen. Nyt kun on (vasta) kuusi päivää takana ja monta monta monta vielä edessä. Tiedän jo nyt, että tämä herkkulakko on ns. hyvä yritys. Sen vain tietää: tunteesta, fiiliksestä ja siitä merkillisestä kutkutuksesta, jossa yhdistyvät samanaikaisesti riemu, salailu (koska kukaan muu ei tiedä mitä puuhaan :D) ja toiveikkuus sekä fiilis ja kokemus pystyvyydestä ja motivaatiosta, joka on kovempi, vahvempi ja pysyvämpi kuin kertaakaan aiemmin tänä vuonna.

Tämän minä osaan, tähän minä pystyn. Nähtäväksi jää, miten pian tällä kertaa tulee liki sietämättömän kova kiusaus saada sokeria etenkin karkin ja suklaan muodossa. Pieni piikki tulee varmasti ensi viikon alussa, kun mökkireissuväsymyksen jälkeen iskee väsymys ja sitä myöten makean nälkä. Se tulee kuitenkin olemaan varsin helppo selättää. Todelliset haasteet piilevät tulevassa syksyssä: pimenevissä illoissa, liian pitkäksi venyneissä päivissä ja väsymyksessä. Silloin halu pysyä liki 100 % herkuttomana punnitaan.

Tällä kertaa uskon tietäväni, miten toimia oikein ja niin ettei lakko katkeaisi pariin kolmeen hairahdukseen. Alustava suunnitelma on pahimman makeanhimopoltteen, jota en saa tunnissa menemään ohi, sammuttamiseksi käydä yksinkertaisesti kahvilassa makealla kakunpalalla. Kotiini en enää herkkuja tuo heikollakaan hetkellä, kun lähin kahvila on muutaman minuutin kävelymatkan päässä.

Herkkulakossa 28.6.-24.12.

Olin lauantain, sunnuntain ja maanantain täysin ilman karkkia. En täysin ilman herkkuja – juhannukseen minusta kuuluu hyvä ruoka ja hyvät jälkiruuat – mutta täysin ilman karkkia ja suklaata olin. Lauantai ja sunnuntai olivat tosi vaikeita: ajoittain mieli kirkui sokerin perään niin lujaa, että oli vaikea keskittyä muuhun. Maanantai oli jo selvästi helpompi.

Tänään söin suklaata ja salmiakkia.

Tänään sanoin pitkäaikaiset heit karkille ja suklaalle ja ylipäätään kaikenlaiselle herkuttelulle yksin. Viime viikon ja viikonlopun aikana nimittäin muodostui ja, mikä oleellisinta, myös motivoitui suuresti päätös siitä, että nyt on aika aloittaa herkkulakko. Nyt, ei koskaan myöhemmin.

Ensi syksyn arjen suurinta herkkua ovat kuuma, väkevä tee, kirsikkatomaatit ja tuoreet porkkanat sekä ihan tavallinen arkinen ruoka. Säännöt lakkoiluun ovat tutut ja turvalliset, nelos- ja vitoskohdalta hiukan uudistetut – ja toimiviksi todetut. Luulen, että osasyy herkuttelun taustalla on ollut kyllästyminen tavalliseen arjen ruokaan – ja siihen, että vähän paremman ruuan tekeminen vaatii mukamas paljon enemmän aikaa (pikemminkin vain viitseliäisyyttä ja luovuutta, joka tosin on väsyneillä aivoilla yllättävän vaikeaa – vaan nyt aion tuon haasteen selättää).

tumblr_ohtoj7flej1rqduv9o1_500

Arjen (tai ehkä viikonlopun) ruoka voi näyttää myös tältä. Vähän enemmän suunnitelmallisuutta – ja käynti ruokakaupassa silloin, kun en ole tolkuttoman väsynyt ja vähän nälkäinen. Viikonloput tulevat olemaan syksyllä entistä suuremmassa osassa arkipäivien suunntitelua. Lähde.


Herkkulakko 28.6.-24.12.: säännöt
  1. En koskaan herkuttele yksin.
  2. En osta herkkuja itselleni muutoin kuin erityistilanteisiin: illanvietot, mökkiviikonloput, kahvilareissut, leffareissut ym. Työpaikan lounaiden (suht kevyet) jälkkärit ovat sallittuja töiden loppuun saakka eli elokuun alkuun.
  3. Jos jotain minulle tarjotaan, saan senkin myös ottaa.
  4. Tavallinen ruoka voi olla arjen herkkuruokaa: panostan tästä lähin erityisesti viikonloppujen ruokiin: kokkaan itselleni (ja muille?) viikonloppuisin jotain erityistä, kenties uudella ohjeella – ja pääsääntöisesti terveellisyyttä ja keveyttä painottaen.
  5. Lisäksi lupaan panostaa myös arkipäivien ruokailuun siten, että suunnittelen viikonloppuna karkeasti seuraavan viikon ruuat, käyn ruokakaupassa ja teen esivalmistelut (esim. pesen ja pilkon maanantain kasvikset ym.) niin pitkälle kuin pystyn: silloin suunnitelma ei tarvitse enää kuin vain toteuttaa.

Toivottakaa minulle onnea ja kärsivällisyyttä, sitä tarvitaan! :)

Viisi viikkoa ja herkutteluongelma

12.6. 82,8 kg, +1,8 kg, yhteensä -1,9 kg
19.6. 82,1 kg, -0,7 kg, yhteensä -2,6 kg

Viisi viikkoa takana. Seitsemän viikkoa jäljellä ennen kesätöiden loppua. Jos katsoo tämän hetken kokonaispudotusta, olen aikataulussa (0,5-0,7 kilon pudotus/vko) – mutta en enää kauaa.

Projektin alettua en ole juuri käyttänyt aikaa kalorien laskemiseen tai herkuttomuuteen pyrkimiseen tai muuhun ruokavalion kiristelyyn. Lenkkeilykin on ollut aika minimaalista – tosin työmaalla tulee käveltyä yllättävän paljon, vähintään pari kilsaa päivässä (mikä on hyvä, sillä koulumatkapyöräily on luonnollisesti tauolla). Iso saavutus oli nykyisessä terveystilanteessa sekin, että pystyin tekemään viiden kilometrin lenkin vaihtelevassa, mäkisessä maastossa ilman, että olin siitä seuraavana päivänä kauhean kipeä.

Suurin yksittäinen muutos on ruokavaliorytmin säännöllistyminen ja ateriakokojen kohtuullistuminen normaalissa arjessa. Hyvä ja tärkeä muutos, mutta kohta se ei riitä enää tuomaan tuloksia riittävän nopeasti.

Pitäisi tarttua niin sanotusti härkää sarvista ja puuttua eniten himmaavaan tekijään: herkutteluun. Ja kyllä sitä viime aikoina onkin herkuteltu – paljon töihin liittyvän ahdistuksen, stressaamisen ja jännittämisen lieventämiseksi. Vaihtelevia määriä, mutta silti yksiselitteisesti liikaa. Nyt, kun töitä alkaa olla takana kuukauden verran, varmuus on alkanut lisääntyä (onneksi!!!), mutta edelleen liki joka päivä tulee sellaisia tilanteita, joita eniten stressaan – oma epävarmuus on todella inhottava tunne, kun omilla päätöksillään vaikuttaa todella tärkeisiin asioihin. Onneksi vakkarihenkilökunta on tukena jokaisessa käänteessä, mutta silti: tälläinen stressialtis luonne ahdistuu epävarmoissa tilanteissa päivittäin ainakin vähän. Työporukan pienet illanvietotkin jännittävät, vaikka onneksi joukossa on myös opinnoista ja aiemmilta kesiltä tuttuja naamoja.

Tee (tai kahvi?) maistuisi varmasti paremmalta, jos omaa makuaistiaan ei turruttaisi jatkuvaan sokeriin… Lähde.

Suoraan sanottuna en oikein tiedä, mikä olisi hedelmällisin tapa lähestyä herkuttelusta luopumista: mieli huutaa välillä niin lujaa sokeria, että koen halun vastustamisen välillä mahdottomaksi. Ruokakauppa on onneksi riittävän kaukana, joten kynnys karkin hakemiseen on kyllin iso, mutta autolla töistä palatessa halut ovat – lisävaikeusasteena välipalan puuttessa – iltapäivisin aivan käsittämättömän suuria. Jos jokin asia on stressannut, päässä pyörii useasti vain ajatus ahdistahdistahdistahdistaa, kunnes sen saa sokerilla ohittumaan. Kyse on ennen kaikkea tunteiden kautta syntyvästä riippuvuudesta – olo tasaantuu paljon jo ensimmäisellä puraisulla, kun sokeri sulaa kielelle, ja viiden minuutin syömisen jälkeen olo alkaa olla jo normaali.

Olisihan sitä pahempiakin tapoja sietää omaa ahdistustaan – alkoholi, lääkkeiden väärinkäyttö ym., mutta ei tämäkään ole pidemmän päälle hyväksi. Ei omalle mielelle, ei omalle keholle, ei hampaille eikä painotavoitteille.

Tällä hetkellä kuitenkin myös tiedän, että yritän liki mahdotonta temppua, jos yrittäisin lakkoilla loppukesän: ei tule nimittäin onnistumaan, kun stressaavia aiheita on ilmassa niin paljon. Alkuvuoden ja alkusyksyn pidemmät lakot ovat olleet helppoja aloittaa ja pitää siihen noin kolmeen kuukauteen asti, sillä ne on aloitettu vähemmän stressaavassa, motivoituneessa ilmapiirissä ja mielentilassa.

Asiaa täytyy vielä pohtia, mutta tällä erää olen tekemässä edellä olevia ratkaisuja tästä viikosta lähtien kesäkuun loppuun. Heinäkuun alussa on aika miettiä ”vaikeusasteen” lisäämistä.

  1. Vähennän herkuttelun määrää. Jos 100 gramman suklaalevy ajaa saman asian kuin 200 g suklaalevy, ei ole mitään järkeä syödä 500 kaloria enemmän.
  2. Rajoitan herkuttelun kohteet tiettyihin tuotteisiin: mietin 5-10 sokerista herkkua, joita saan ahdistuksen iskiessä ostaa ja syödä. Yritän painottaa valinnoissa tuotteen mahdollisimman vähäistä kaloripitoisuutta. Ja toivon, että tuotevalikoimaa rajaamalla kyllästyn omiin vaihtoehtoihini, jolloin herkuttelu vähenisi.
  3. Ennen herkuttelua – ja ennen kaikkea kaupassakäymistä – pyrin syömään tukevan välipalan tai kunnollisen päivällisen. Ajan suoraan kämpille töistä, jos ei ole muuta erityistä syytä tehdä toisin.
  4. Aina kun mahdollista, valitsen suolaisen herkun (= max. 150 g pussi sipsejä) – sitä tulee syötyä vähemmän eikä suolaiseen ole  koskaan kehittynyt minulla samanlaista pakkomiellettä kuin sokeriin.
  5. Perehdyn muihin ahdistuksenhallintakeinoihin ja yritän löytää omani. Tarvittaessa vaikka ostan jonkun värityskirjan ja tussit.  Luulisin, että 15 minuutin keskittyminen johonkin muuhun heti kunnon arkiruuan syömisen jälkeen saattaa helpottaa oloa paljon.
  6. Yritän seuraavan kahden-neljän viikon aikana sopeutua ja valmistautua siihen, että herkut jäisivät mahdollisesti kokonaan pois heinäkuun alussa tai puolivälissä.

Näillä mennään. Ainakin tämä viikko. Herkutteluongelman setvimisen lisäksi suunnittelen tälle viikolle kolmea lenkkiä ja lisäksi fyssarin antaman kuntouttavan lihaskuntoharjoitteen tekemistä kolmasti. En tiedä, miten aikeissani tulen menestymään, mutta ainakin yritys on kova!

Toivottavasti paino pysyisi laskusuuntaisena juhannushumputteluista huolimatta! Mukavaa juhannusta! :)

”Muista ne wujut!”

Lokakuussa ainejärjestöni järjetää perinteiset vuosijuhlat. Aiemmin en ole osallistunut – syynä mikä milloinkin. Mutta tänä vuonna haluan mukaan.

Ja, mikäli oma motivaationi, jaksamiseni j a yrittämiseni sen suo, olisin tuolloin paljon sutjakammassa kunnossa kuin nyt. En vielä normaalipainoinen, mutta kuitenkin ehkä jopa alle 70 kilon.

Lähde. (Dorothy Perkins Petite Natalie.) Ehkäpä puen päälleni jotain tälläistä?

Tällä viikolla on alkanut näyttää siltä, että syömisten perään pitää oikeasti alkaa katsoa varsin tarkasti (ja tueksi tietenkin liikunnan lisääminen – nyt kun alkaa näyttää siltä, että oma terveydentila myös sen sallii). Jokusen kerran olen myös huomannut ajatelleeni tilanteissa, joissa pitäisi ennen kaikkea haluta tehdä se terveellisempi valinta, että ”Muista ne wujut! (…ja se kunto, jossa silloin haluat olla!)”.

Tulevista vuosijuhlista on muotoutumassa minulle siis jonkinlainen tavoite: tarpeeksi kaukana, mutta kuitenkin riittävän konkreettinen ja sellaisen ajan kuluttua, joka on kuitenkin varsin helppo hahmottaa päivinä ja viikkoina.

Itseäni motivoidakseni haluan asettaa itselleni myös konkreettisen tavoitteen vuosijuhlille: vuosijuhliin mennessä haluan tiputtaa painostani 10 kiloa eli painaa 74,7 kiloa tai alle (15.5. 84,7 kg). Jos kaikki sujuu nappiin, saatan painaa tuolloin (varsin tiukalla, mutta terveellisellä laihdutustahdilla) myös reippaasti vähemmän. Päätavoite on siis tuo 74,7 kiloa, jatkotavoite 72,2 kiloa (- 12,5 kg) ja ultimatetavoite 69,7 kiloa (- 15,0 kg). Mietitään näitä kovempia tavoitteita tarkemmin kuitenkin vasta kesän lopulla, jolloin tiedän, miten olen kesän aikana tavoitteissani onnistunut. :)

Tästä lähin vujut muistetaan päivittäin!

Ensimmäiset 21 päivää

15.5. 84,7 kg
22.5. 82,7 kg, – 2,0 kg
29.5. 81,8 kg, – 0,9 kg
5.6.   81,0 kg, – 0,8 kg, yhteensä – 3,7 kg

Liki neljä kiloa kolmessa viikossa. Hurja tulos – varsinkin, kun tuntuu, että en ole oikeastaan tehnyt näiden eteen juuri mitään, etenkään kolmannen viikon suhteen. Viikot ovat olleet siis ehkäpä petollisen helppoja. Mutta toisaalta: kun ylimmästä painosta on lähtenyt jo nelisen kiloa, on paljon, paljon helpompi motivoitua painonpudotusurakkaan – ensimmäisillä kiloilla on iso, psyykkinen merkitys. Syntyy tunne pystyvyydestä ja kevenevästä olosta, vaatteiden paremman istuvuuden fiiliksestä puhumattakaan.

Mitä siis olen tehnyt? Supistanut aavistuksen annoskokoja, syönyt töissä (niiden alettua) lounaaksi lähinnä kevyempiä lounasvaihtoehtoja (tarjolla kaksi eri lounasta, joista toinen edullisempi ja yleensä kevyempi) ja vähentänyt herkuttelua. Mun tavoitteena oli tiputtaa kaikki karkit ja suklaat pois heti toukokuun puolivälissä, mutta eipä ollut tarpeeksi selkärankaa – varsin huoletta on mennyt puolena päivistä ainakin jotain. Mutta toisaaalta vain puolena päivistä: aiempi luku on lähempänä 100 %:a.

Kolmannen viikon painonpudotuksen selittävät pitkälti pieni sairastelu ja valmistujaisherkut: ei tehnyt mieli syödä ja mahakin oli eilen sekaisin kaikesta valmistujaisjuhlinnan ”vatsalleni ei-niin-hyvän” rukiin herkuttelusta. Toivottavasti kuitenkin paino ei lähtisi kovin kovaan nousuun tällä viikolla, kun kropan tasapaino vähitellen palautuu.

Mitä tällä viikolla? Tavoitteena on nyt nostaa liikunnan määrää lenkkien muodossa kahdesta neljään ja alkaa tehdä säännöllisesti kolme kertaa viikossa fysioterapeutin ohjaamat harjoitteet. Vähennän herkkujen määrää niin, että tästä viikosta alkaen olisi tavoitteena olla (lähes) kokonaan ilman. Kaloreita en ala laskea säntillisesti ennen kuin on pakko – kuluneen kolmen viikon aikana en ole niitä juurikaan laskenut, joten tällä viikolla aion siirtyä ”päässälaskuun” – arvioin siis silmämääräisesti ruokien kaloripitoisuudet ja pidän niistä mielessäni kirjaa ilman suurempaa stressaamista. Tarkemman kalorisyynin aika on sitten, kun paino ei laske enää puolen kilon viikkotahtia. Tämä projekti on niin pitkä ja vaativa, että on syytäkin säästellä ”kovempia aseita” niin pitkään kuin se on mahdollista.

Neljä kiloa on hurja pudotus, mutta näinkin iso pudotus on omiaan lisäämään ensisijaisesti omaa toivoani ja motivaatiotani. Kuluneen kevään aikana toiveikkuus ja usko itseen terveyteen ja painoon liittyviin asioihin on ollut vähän hukassa. Nyt mulla on aidosti toivoa päästä jopa alta 80 kilon jo ennen kuun loppua. Sillä on iso merkitys. Todella iso. Tälläisen kehityksen myötä uskon enemmän siihen, että fiksuilla, jokapäiväisillä valinnoilla on enemmän merkitystä ja että kutosella alkava paino voi olla todellisuutta jo tänä vuonna. I can do this.

Tänään jäljellä 30 viikkoa

Lähtötilanne 15.5.2017:
84,7 kg
BMI 34,5

Rasvaprosentti: 38,4 %

Vesiprosentti: 44,9 %
Lihasprosentti: 32,2 %

Ensimmäinen ajatus: Perkele. Toinen ajatus: No, olen kyllä tämän ansainnutkin. Kolmas ajatus: Sentään ollaan lähempänä kahdeksaakymmentä kuin yhdeksääkymmentä. Neljäs: Onkohan tässä mitään mahdollisuuksia päästä alle 65 kilon jouluun mennessä? Viides: Tai no ylipäätään yhtään minnekkään – mitä suuruusluokkaa mahtaa paino olla kesän jälkeen…? Kuudes: Ihan sama. Seitsemäs: Yritän silti. BMI:tä laskiessa: Ei tässä sentään vielä vaikeasti ylipainoisia olla. Merkittävästi vain. Onpahan mistä pudottaa. Ja eilenkin se oli kilon vähemmän, kai se sieltä vielä tippuu…

Aloituspäivää kruunasi farkkujen hajoaminen heti aamusta perinteisestä paikasta: sisäreiteen tuli reikä. Ostin farkut vajaa kaksi kuukautta sitten ja maksanut niistä 60 e sillä ajatuksella, että farkut kestäisivät kerrankin pidempää käyttöä. Eivätpä kestäneet, eikä Vero Modasta löytynyt tänään pikaisella käynnillä uusia. Ai että kun ärsyttää – toisaalta, kun huomenna toivottavasti löydän uudet farkut, tiedän, mitä niistä ajattelen: ne ovat viimeiset 31 tuuman levyiset farkkuni. Kesän lopulla haluan ostaa 30 tuumaiset. Siinä olkoon siis tavoite ensimmäiselle 10 viikolle.

Eikä päivä muutenkaan ollut helppo: ruokailut vähän niin ja näin – ja siksi, ihan hyvän mielen takaamiseksi – kaloreita laskematta. Mutta en herkutellut, en ainakaan liikaa. Yhden munkin sain ilmaiseksi. Illalla söin vähän kevyemmin kompensoidakseni päivän ylilyönnit.

Vastavetona taas tänään on ollut ehkä kivuttomin päivä pitkään aikaan, toki kipulääkkeiden turvaamana. Ehkä tästä jo pian parannutaan… (koputan puuta *kopkop* ettei nyt ainakaan pahenemaan menisi)? :)

Tälläisin miettein starttasi tämä kesä ja sen laihdutusurakka. Sillä nyt todentotta laihdutetaan, vaikka sanana laihdutus ei tosiaankaan ole kovin kovassa huudossa. Mielummin käytetään sanoja elämäntapamuutos tai elintaparemontti ynnä muut vastaavat – ja se tässä on toki tavoitteena, pysyvien muutosten tekeminen. Mutta turha kierrellä tai kaarrella todellista tavoitetta: massaa tästä kropasta löytyy liikaa, ja osasta siitä pitäisi päästä ensin eroon, jotta liikkuminen olisi mielekkäämpää. Ainakin tästä nykyisestä vaivasta parantumista odotellessa.

Seuraavan kymmenen viikon aikana on siis tavoitteena tiputtaa 5-7 kiloa eli päästä 77,7-79,7 kiloon. Saa nähdä, miten tässä käy! :)