”Mikä musta tulee isona?”-kriisi vol. miljoona

Kun akuutimmat huolenaiheet väistyvät yksi kerrallaan, pulpahtavat toiset pintaan, olivat ne sitten suuria tai pieniä, uusia tai vanhoja. Toisista pääsee melko helposti yli, mutta välillä tuntee kyllä niin järkyttävää ahdistusta, että vain ihmettelee, pohtiiko kukaan näitä asioita näin paljon ja näin suurella tunteella.

Vaikka lupasinkin itselleni alkuvuodesta, että murehdin tulevaa kunnolla vasta kesän jälkeen (koska ahdistuksen kokeminen asioista, johon ei vielä voi liiemmälti vaikuttaa, on turhaa), olen pari viime päivää taas kerran miettinyt, mitä hittoa teen elämälläni valmistumisen jälkeen. Valmistumisen jälkeinen aika pelottaa ja ahdistaa todella paljon. Tulevaisuuspohdintojen lykkäämistä myöhemmäksi ei ole yhtään auttanut se, että yhdellä luennolla luennoitsija tokaisi, että ”te [eli -90-luvulla syntyneet opiskelijat] ette koskaan pääse eläkkeelle”.

Niinpä. Mitäpä tehdä elämällä valmistumisen jälkeen, jos pitää lähtökohtaisesti olettaa, että töitä paiskitaan ainakin (jeps, ainakin) 70-vuotiaaksi asti? Tai niin kauan, että sairastutaan sen verran vakavasti, ettei töitä enää pysty tekemään? Ja jos nyt lyhyemmällä aikavälillä ajattelee, mitä työtä teen valmistumisen ja 30-vuotissynttäreiden välillä? Mitkä ovat tavoitteeni? Mitä muuta haluan elämältäni kuin työtä? Miten niihin tavoitteisiin pääsen?

Tässä on vähän samoja elementtejä kuin aikanaan yo-kirjoitusten ja pääsykoelukujen aikana. Syksystä ei ollut mitään varmuutta. Missä asun? Mitä teen? Keiden kanssa? Samankaltaisia ihmettelyjä osuu mullakin nyt valmistumisen jälkeiseen aikaan, koska mulle ei ole lainkaan selvää, mitä elämältäni todella haluan. Tai tiedänhän minä joitain asioita, joita haluan, mutta en oikein tiedä, missä ja kenen kanssa niitä toteuttaa. Mun kaveripiirit tulevat valmistumisen jälkeen hajoamaan joka tapauksessa ympäri Suomea, joten tietyt ratkaisut tulee vain kerta kaikkiaan tehdä itse, omista lähtökohdistaan käsin. Ei voi kovin paljoa laskea sen varaan, että tyypit X ja Y suuntaisivat paikkaan Z, jonne minäkin voisin mennä, koska parikymppiset lapsettomat ihmiset voivat muuttaa suunnitelmiaan todella nopeasti.

”Olisipa mies!” on lause, joka on vilahtanut mielessäni useaan otteeseen näinä aikoina. Tuo lause kumpuaa monesta tarpeesta, vaikka varsin hyvin tiedostan, että parisuhde yksinään ei todellakaan ratkaise kaikkia ongelmia, pikemminkin on enemmän altis aiheuttamaan niitä lisää. Mutta kai parisuhteen tarve kumpuaa monesti itsekkäistä tarpeista: läheisyydestä, kumppanuudesta, asioiden jakamisesta. Halu rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kotona olisi joku, joka odottaa.

Ennen kaikkea parisuhteen kaipuu taitaa olla näiden tulevaisuuspohdintojen keskellä sitä, että olisi joku toinen, joka haluaisi jakaa elämään mun kanssa pidemmän aikaa, ehkä pysyvästi. Että jollain olisi halu jakaa yhteinen näkemys siitä, että mitä ”me kaksi” tehdään tulevina vuosina, ja että sen toisen osapuolen toiveet ohjaisivat muakin, jolla ei tällä hetkellä selviä ammattillisia urahaaveita ole, johonkin suuntaan. Mulla on ollut jo vuosia enemmän tai vähemmän vauvakuume, ja on ollut iso pettymys kohdata se totuus, että tällä hetkellä omaa perhettä ei ole ihan lähivuosina luvassa. Harva kokee yhden yön juttua tai lyhyttä parisuhdetta kovin vakaaksi ja kestäväksi pohjaksi vanhemmuudelle. Noh, miestä odotellessa ja etsiskellessä on hyvin aikaa säästää rahaa asuntoa ja muuta elämää varten.

Ahdistusta lieventääkseni – kun lupaus itselleni siitä, että mietin näitä asioita seuraavan kerran vasta kesän jälkeen ei nyt kovin hyvin näytä riittävän – mä olenkin laatinut jo jonkinlaisen raamin ensi kevään jälkeistä aikaa varten. Ensi kesä tulee kertomaan kesätöineen mulle todella, todella paljon siitä, mitä tulevalta työelämältäni haluan. Jos kesätyökuvioissa jokin harmittaa perustavanlaatuisesti, on pieni mahdollisuus siihen, että haen keväällä opiskelemaan toista yliopistotutkintoa (joko vain kandia tai maisteriksi asti) tukemaan ammatillisia haaveitani ja laajentamaan uramahdollisuuksiani. Riippumatta siitä, että onko vuoden päästä tähtäimessä toinenkin tutkinto, on alustavana ajatuksenani viettää valmistumisen jälkeen ”kesätyökesä” nykyisestä kotikaupungista käsin alkukeväästä loppusyksyyn. En muuta heti pois, vaan annan itselleni aikaa miettiä jatkosuunnitelmia valmistumisen jälkeen, kun aikaa hengittää on ihan eri tavalla kuin nyt. Luonnollisesti myös kokeilut useammassa eri työpaikassa antavat näkemystä siihen, mistä kuvioista alallani tykkään ja mistä en.

Nämä ajatukset voivat muuttua nopeasti, viikossa tai kahdessakin. Kaikkea voi tapahtua, tai olla tapahtumatta. Joka tapauksessa jonkinlainen suunnitelma on nyt olemassa, joten hermoilun valmistumisen jälkeisestä ajasta voisi nyt lopettaa. Ainakin hetkeksi.

Mainokset

Elämäntapaprojekticomebackin aattona

(Voi apua mikä otsikkohirviö. :D)

Tänään on viimeinen päivä, jona olen syönyt enemmän mielihalujen kuin tavoitteiden ohjaamana. Taukoa on pidetty enemmän tai vähemmän hallitusti kuutisen viikkoa, ja täytyy myöntää, että etenkin viimeisenä parina viikkona suoriutuminen ei ole ollut enää kovin kaunista katseltavaa. Pikemminkin päinvastoin, etenkin tänä viikonloppuna – tietäen, että maanantaina herkut jäävät taas kokonaan pois – on tullut syötyä ja herkuteltua turhankin monen kuukauden edestä.

Olen tavallaan helpottunut siitä, että nyt tämä kaaoottinen vaihe tässä keväässä loppuu. Pahin on jo takana, enää vain parit pienet deadlinet on vielä setvittävänä. Toisaalta mua jännittää todella, todella paljon. Vaikka olo onkin aika itsevarma, silti mietin, miten paluu laihtumiseen tähtäävään ruokavalioon onnistuu. Miten pahasti kaipaan herkkuja? Jaksanko vajekaloreilla? Entäs kesätyöt – onko ruuan kanssa säätäminen helppoa, raskasta vai ylipäätään mahdollista? Miten kroppa sietää treenaamisen palauttelun ja kasvavan liikuntamäärän? Mitähän mahdan painaa huomenaamulla? Onko enää realistisia mahdollisuuksia päästä normaalipainoon valmistumiseen mennessä?

Ensi viikko on vielä rauhallista asioiden mieleen palauttelua ja lämmittelyä. Herkut jäävät pois, treenit palaavat, ruokavaliota oiotaan, mutta vielä ei ole pakkoa vetää tehokkaalla linjalla ruokavalion suhteen. Maanantaina 21.5. – kun lukuvuoden hommat alkavat oikeasti olla paketissa – on aika lähteä tosissaan liikkeelle.

Mä olen ihmisenä haaste- ja projektikeskeinen tyyppi, joten tuolloin maanantaina 21.5. alkaa koko kesän kestävä projekti, joka päättyy elokuun lopussa. 15 viikon jaksoon sisältyy pieni kesäloma, kesätyöt ja seuraavan lukukauden aloitushäslingit. Viimeisiä viikkoja lukuunottamatta kesä tulee siis olemaan aika erilaista aikaa normaaliin opiskelurytmiin nähden. Illat ovat vapaampia, ja tulen käyttämään niitä ahkerasti liikkumiseen ja muuhun kaipailemiini vapaa-ajan juttuihin.

Miten olenkaan odottanut tätä, ja etenkin aikaa ensi perjantain jälkeen! Jännittää, pelottaa ja ahdistaa, mutta toisaalta – vihdoin. Tätä on odotettu. Toivottavasti tästä tulee jotain hyvää – koko kesästä kaikilla osa-alueillaan! :)

Hiljaisuus päättyy

Vaikka loppukiriä on vielä viikko ja vähän päälle jäljellä, 70 % kaikista loppukevään paineista on jo poissa. Siispä sanon: ”Hei, täällä ollaan taas! Vihdoinkin!”

Olo on vähän kuin maratonin juosseella. Paitsi että puolivälissä matkaa kerrottiin, että matkaa olisi 10 km enemmän kuin alunperin kerrottiin, mutta silti pitäisi tulla maaliin samaan aikaan muiden kanssa. Ja että tähän päätteeksi pitäisi vielä hölköttää kymmenisen kilometriä reippaalla tahdilla, jotta pääsisi maratonin jälkeiseen suihkuun ajoissa.

Tähän saakka voin sanoa onnistuneeni kaikissa haasteissa. Yksi vapaa-ajan projekti onnistui hienosti, vaikka se vaatikin minulta paljon enemmän kuin odotin. Kevään vaikein tentti tuntuu (vielä tuloksia kuulematta) mututuntumalla menneen läpi. Pari juttua on vielä jäljellä, mutta uskon niistä selviäväni näiden tärkeimpien koitosten jälkeen aika vaivattomasti vaikka paljon saan itseäni motivoidakin, jotta jaksaisin loppuun asti. Dediksiä löytyy tähän loppukiriin vielä jokunen, mutta  onneksi mikään niistä ei tule vaatimaan minulta muutamaa tuntia enempää aikaa viimeistä tenttiä lukuunottamatta.

Laihdutus (ja valitettavasti pitkälti myös treenaaminen) on ollut tauolla huhtikuun alusta asti, ja nyt voin pahimman hässäkän ollessa ohi todeta, että tietoinen päätös tauon pitämisestä oli hyvä. Hommia oli niin paljon, että ei kannattanut alun perinkään lähteä tavoittelemaan laihdutuspuolella sellaisia tavoitteita, joihin ei yksinkertaisesti olisi ollut antaa lainkaan aikaa ja voimia. Kalorivajeilla meneminen syö sen verran omaa opiskelukapasitettiani, ettei siihen ollut nyt varaa. Myönnän, olen myös herkutellut – ja painokin on noussut hiukan, mutta uskon pääseväni noista kiloista eroon nopeasti jo ennen kesäkuuta.

Muutamia yksittäisiä mustia hetkiä lukuunottamatta en ole ollut tänä aikana sietämättömän ahdistunut. Itse asiassa pelokkuus ja ahdistus tenttistressin keskellä on ollut ensi kertaa niin vähäistä, että olen jopa hiukan hämmästellyt tämän luku-urakan ”vaivattomuutta”. Näinkö ”helppoa” se voi olla – siis ilman valmiiksi pohjalla olevaa burnoutia, masennusta ja syvää ahdistusta? On ollut hyvä päästä kokemaan tämä muutos, sillä ymmärrän taas vähän paremmin, miten syvissä vesissä olenkaan kulkenut.

Tämä kevään loppurutistus on ollut tosi tiukkaa aikaa, ja nyt pahimman vaiheen yli päästyä olen ollut luonnollisesti todella, todella väsynyt. Hommia on siis vielä jokunen jäljellä, mutta uskon palautumisen lähteneen käyntiin jo tällä viikolla. Mielessä on tuleva kesä ja sen tavoitteet. Lupaan, että nyt tavoitellaan paljoa, eikä tyydytä sen vuoksi vähään. Haave normaalipainosta valmistumisen aikoihin on sellainen unelma, johon voin vielä päästä, mutta sen eteen on pian tehtävä lakkaamatta töitä, jotta siinä voisi onnistua.

Tämän ja tarvittaessa ensi viikon vielä lepään ja annan aikaa opiskeluun liittyville jutuille. Herkuttelu loppuu tällä viikolla. Tämän viikon hienoilla keleillä lenkkeillään. Ensi viikolla jo vähän enemmän. Ensi viikon jälkeen viimeistään kiristetään ruokavalio siihen malliin jossa sen tulee olla, jotta paino tippuisi.

Hassua sanoa tämä, mutta odotan näitä asioita jo innolla – nyt pitää ”vain” alkaa vähitellen toteuttaa suunnitelmia! :)

Vappupäivän iltana

Lyhyt kuulumisten rupattelu tähän väliin kiireiden keskeltä! Vappu jäi kehnohkon sään ja tämän intensiivisen kiireen vuoksi hiukan latteaksi, mutta fiilis on ollut silti hyvä. Myönnettäköön, että paljon, paljon enemmän odotan aikaa viikon päästä, jolloin puolet kaiken vapaa-aikani syövistä projektista on jo ohi ja maaliviiva jo paljon paremmin nähtävissä.

On ollut tilanteita, jolloin en ole rehellisesti ehtinyt lähteä lenkille, mutta yhtä paljon on ollut myös tilanteita, joissa en ole yksinkertaisesti jaksanut treenata. En ole edes Netflixiä ehtinyt katsoa ennen kuin sunnuntaina illalla aivojen nollaamiseksi! Herkuttelun määrä on pysynyt mielestäni jokseenkin aisoissa, mutta myönnettävähän se on, että paino on lievästi noususuunnassa.

Hurlumheitä kestää vielä kolmisen viikkoa, mutta onneksi tilanne helpottaa oleellisesti jo tämän viikon aikana. Haluaisin jo kovasti lenkkipolulle! Ja hassua kyllä, myös laihduttamaan! Mielessäni on jo alkanut itää omanlaisensa ”Kesä 2018” -projekti, eli 15 viikon projekti toukokuun puolivälistä elokuun loppuun,  jolloin 0,5-0,7 kg/vko-pudotusvauhdilla kropasta voisi irrota kesän aikana 7,5-10,5 kg. Okei, kymmenen kiloa on paaaaaljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta kesällä on myös todella paljon enemmän vapaa-aikaa, jolla pitää huolen säännöllisestä treenirytmistä ja omasta kehostaan. Vähintään sitä voisi toivoa saavuttavansa vihdoinkin sellaiset säännölliset treenimäärät, joita olen koko kevään ennen huhtikuuta vähitellen yrittänyt saavuttaa ja oppia säännöllisyys niin hyvin, että syksyllä olisi helppo jatkaa.

Mun opiskelupaikassa on tavallista lähteä jollain porukalla viimeisenä keväänä ulkomaanreissulle opiskelijaporukalla. Minäkin olen lähdössä, ja matkan kohdekin on nyt päätetty. Kaakkois-Aasiassa on lämmintä, paljon rantoja ja jos jonkinmoista hyvää kuntoa vaativaa tekemistä, joten tuleva matka on helppo ottaa päämääräksi ja motivaation lähteeksi toukokuun puolivälistä eteenpäin. Tulevaan laihdutus- ja treenijaksoon ei siis olla todellakaan lähdössä pelkästään ulkonäöllisin tavoittein, vaan haluan olla myös fyysisesti hyvässä kunnossa sekä pitkillä kävelymatkoilla että sukellusreissuilla. Normaalipaino – sekä lukuna, että fyysisinä ulottuvuuksina parempine jaksamisineen – on tavoite, johon pyrin pääsemään tuohon mennessä.

Toivottavasti seuraavan kerran blogin pariin palatessa on hyvä fiilis – tuolloin on luultavasti kevään pahin tentti jo taakse jäänyttä aikaa! Peukut pystyyn ja tulta päin!

Miten sinun vappusi sujui? :)

Tähän aikaan ensi vuonna

miekki pohdiskeli You fit me better than my favorite sweater -blogissaan Nelosella aloittaneen Tähän aikaan ensi vuonna-sarjauutuuden hengessä missä haluaisi olla vuoden päästä. Pakko myöntää, että itsellekin tuli sama postausaihe mieleen kuullessani ohjelmasta, ja päätin sen myös toteuttaa! Katsoinpa jopa jakson sarjasta, ja totesin, että vaikka idea on hirmuisen kiinnostava ja on kiva kuulla useita tarinoita samassa jaksossa, haluaisin kuulla kuitenkin vähän enemmän itse tavoitteen toteuttamisesta. Vuosi on pitkä aika, tavoitteet vaativia – ja mitä vaativampi haaste, sitä varmempaa on, että matkan varrella tulee vastaan onnistumista uhkaavia hidasteita. Se, miten vaikeudet ratkaisee, vaikuttaa lopputulokseen varsin oleellisesti.

Mun on jotenkin hankala nähdä, missä itse olen vuoden päästä. Pari isoa palikkaa muuttuu elämässäni valmistumisen myötä, joten itselleen on hankala luvata mitään yksityiskohtaista. Paino- ja treenitavoitteet ovat onneksi (?) vähän helpompia asettaa, koska vuoden päästä olen ollut vielä aika lyhyen aikaa töissä. Opiskeluarki jatkuu kuitenkin nykyisellään vielä jouluun asti.

Tähän aikaan ensi vuonna…

… olen vastavalmistunut ja töissä… jossain? Tämä on ehdottomasti odotetuin, jännitetyin, toivotuin ja pelätyin asia, joka tulee tapahtumaan kuluvan vuoden aikana. Valmistumista ei voi enää oikein estääkään (kaikki kurssit  ovat tulossa ajallaan), joten työelämä kutsuu jo varsin pontevasti. Vaan millä paikkakunnalla ja missä hommissa? On hyvinkin mahdollista, että nykyinen kämppäni on hyvästelty vuoden päästä tai sitten saatan olla töissä nykyisessä kaupungissa tai sen lähistöllä. Ensi kevään suunnitelmat ovat vielä siis täysin hämärän peitossa, mikä välillä ahdistaa. Olen kuitenkin tehnyt sellaisen päätöksen, että alan tosissani miettiä ensi kevään työkuvioita vasta kesän jälkeen – kun olen kesätöiden myötä varmasti paljon viisaampi siitä, millaisista työkuvioista itse pitäisin eniten. Onpa mielessä pyörinyt välillä sekin vaihtoehto, että hakeutuisin lukemaan vielä toista tutkintoa siten, että tekisin töitä opintojen ohella ja tutkinnon kasaan tavallista lyhyemmässä aikataulussa. Aika näyttää mihin päädyn.

… olen mahdollisesti parisuhteessa. Voiko (hyvään) parisuhteeseen hankkiutua tietoisesti? En tiedä, mutta uskon siihen, että itselleen voi ainakin järjestää tilaisuuksia mukavan tyypin löytämiseen. Mulla on taipumusta siihen, että ennemmin jättäydyn menosta pois kuin hakeudun tilanteisiin, joissa tapaa uusia ihmisiä. Valitettavasti kukaan ei kuitenkaan tule kotoa hakemaan ja omista nykyisistä piireistä ei tunnu oikeasti kiinnostavia poikaystäväkandidaatteja löytyvän. Näin ollen mä olen lupasin itselleni jo tammikuussa, että tulevana kesänä lähden rohkeasti paikkoihin ja tilanteisiin, jossa tapaa ihmisiä. Niillä matkoilla kenties tärppää, tai sitten ei. Mutta ainakaan ei tarvitse miettiä, jäikö joku ihminen kohtaamatta sen vuoksi, että en edes vaivautunut lähtemään paikalle.

… olen normaalipainoinen. Tämä on ainut iso, elämää muuttava asia, jonka oletan satavarmasti tapahtuvan valmistumisen lisäksi, mikäli vain jaksan painaa hommia tämän eteen. Matkaa on jäljellä vielä hurjat 24 kiloa, mutta esim. 2,5 kg/kk ei ole mikään mahdoton vauhti! Vuoden päästä toivonkin, että saan vähitellen alkaa miettiä sitä, mikä todellinen tavoitepainoni olisi. Jotain väliltä 50-57 kg, luulen.

… syön terveellisesti ja tasapainoisesti. Painon putoaminen edellyttää sitä, että ruokavalio pysyy hyvänä. Kun on tehnyt niin jo vuoden ajan, luulisi ruokavalionkin olevan jo hyvällä mallilla. Herkutteluja unohtamatta. :)

… treenaan säännöllisesti ja monipuolisesti. Toivon hartaasti, että vuoden kuluttua kaikki treenimahdollisuudet olisivat minulle avoimet toisin kuin nyt, kun ylipainoisen ja edelleen vammasta kuntoutumisvaiheessa olevan kropan kanssa pitää olla varovainen. Toivon liikunnanilon ja ennen kaikkea liikkumishalun heräävän. Mä haluan treenata säännöllisesti, koska se tekee mulle hyvää.

… alan viritellä harrastuskuvioita uuteen muotoon. Vaativa opiskelu on pistänyt aika tehokkaasti monet harrastukset enemmän tai vähemmän tauolle vuosien ajan, ja tänä keväänä olenkin useasti huomannut kaipaavani vanhoja, tuttuja harrastuksia. Säännöllisen treenaamisen lisäksi (koska onhan liikuntakin harrastus!) toivonkin, että valmistumisen ansiosta opiskelusta vapautuvat illat antaisivat minulle jatkossa aidosti aikaa harrastaa ja tehdä vähän enemmän kunnianhimoisempia juttuja vapaa-ajalla kuin nykyisin. Olisi ihana soittaa taas vaativampia biisejä, oppia uusia musiikkijuttuja ja kirjoittaa. Vapaammiksi muodostuvat illat ovatkin tällä hetkellä sitä, mitä taidan eniten valmistumisen jälkeiseltä ajalta odottaa.

 

Missä sinä näet itsesi vuoden päästä? :)

Kun laihdutukseen ei ole aikaa

On aika myöntää tappio: huhtikuussa mulla ei ole aikaa eikä voimia laihduttaa. Niin mahtavaa kuin laihtuminen olisi, en pysty siihen. En pysty nyt, koska kaikki ajatukseni ja voimani ovat ihan muissa asioissa. Jos yrittäisin vielä osittaa omia voimiani laihtumiselle, olisi se ensinnäkin pahasti pois jostain muusta ja toiseksi minä saattaisin väsyä tavalla, jolla olen väsynyt aiemminkin – niin loppuun, että vie aivan oman aikansa toipua uupumuksesta. On turvallisempaa, että en tällä hetkellä yritä liikaa.

Tuleva kuukauden mittainen ajanjakso koostuu mulle neljästä eri etapista: pari opiskeluun liittyvää isompaa tenttiä on tehtävänä ja pari vapaa-aikaan liittyvää isompaa projektia kaipaavat viimeistelynsä. Vapun jälkeen kiire alkaa helpottaa asteittain, ja lähes tasan kuukauden päästä kiirettä ei ole käytännössä enää ollenkaan. Kesätyöt toki lähestyvät kovaa vauhtia, mutta ne ovat oman aikansa murhe. Onhan kesä noin muutenkin ihan erilaista aikaa, kun omille puuhille on iltaisin ihan eri tavalla aikaa.

Kolmen viikon päästä koko kevään stressaavin osuus on toivoakseni ohi, ja sen jälkeen – minä lupaan – aletaan taas keskittyä kalorien kanssa viilaamiseen ja säätämiseen sillä kärsivällisyydellä, jolla vedin tammikuusta maaliskuun puoliväliin. Pidempi tauko tekee varmasti hyvää, vaikka paljon mielummin minä keskittyisin laihduttamiseen ja treenaamiseen kuin tenttiin lukemiseen. Kuitenkin on tässä vaiheessa parempi, että keskityn pitämään ruokavalioni perusterveellisenä kuin yrittäisin kiristää väärinä päivinä ja ajautuisin ahmimiskierteeseen. Totta kai mielummin painaisin vappuna 10 kg vähemmän kuin vuodenvaihteessa, mutta tässä tilanteessa on paljon parempi, että pysyttelen nyt saavutetuissa luvuissa kuin otan sen riskin, että paino alkaa ysillä kesäkuussa.

Onneksi pääsiäisen jälkeisenä viikkona vallinnut raskas olo kropassa on hävinnyt – olo on kevyempi ja pystyvämmän tuntuinen. Tietyllä järjestelmällisyydellä ja suunnittelulla vähentää (ja poistaa jopa kokonaan) sitä mieleen pyrkivää pientä paniikkia, joka joskus on aiheuttanut minulle niin tuhoisia seurauksia tenteistä läpipääsemättömyyden ja kokonaisvaltaisen alisuoriutumisen ja itsevarmuuden hukkumisen muodossa. Sellaiseen en enää halua vajota – enkä vajoakaan, mikäli se on minusta itsestäni lainkaan kiinni.

Tulevien viikkojen tavoitteet laihdutuksen ja treenaamisen suhteen ovat yksinkertaiset:
1. Syön perusterveellisesti.
2. Vältän täysin tarpeetonta herkuttelua.
3. Treenaan sen verran, minkä jaksan ja minkä ehdin.
4. Paino kuukauden päästä 84-85 kg. Ja jos hyvin käy – vähemmän.

Viikkoraportti 14/-18: Lomailumoodissa vol. 2

2.-8.4.-18
84,9 kg → 85,6 kg
BMI 34,6 → 34,9
Lisäys +0,7 kg, kevään kokonaispudotus yhteensä -3,3 kg.

(Suluissa olevat prosenttiluvut 26.3., sillä viikko sitten oli eri vaaka käytössä.)
Rasvaprosentti: (38,6 %) → 38,8 %

Vesiprosentti: (44,7 %) → 44,6 %
Lihasprosentti: (32,1 %) → 32,0 %

Liikunta: Yksi tunnin lenkki ja yksi lihaskuntotreeni.

Viikko edellisestä postauksesta, ja tänäänkin postaan lyhyesti – pahoittelut siitä! Kuluva viikko on jo nyt kaaoottisen täynnä kaikkea tekemistä, mutta halusin käännähtää lyhyesti blogin puolella. Loppuviikosta on jo toivottavasti enemmän aikaa pohtia syntyjä syviä.

Viime viikko oli vielä täyttä lomailua, ja se välittyi myös ihan kaikkeen tekemiseen. Kaloreja en laskenut ja söin joka päivä just kuin mieli teki. Sunnuntaiaamuna paino oli kuitenkin vielä alle 85 kg:n, joten en usko, että viime viikko aiheutti todellisuudessa tämänkään suuruista vahinkoa laihduttamisaikeille.

Lomailu tuli selvästi tarpeeseen. Vaikka olenkin vetänyt tässä jo useamman viikon vähän rennommin opintojen puolesta, oleskelu täysin oman mielen mukaan selvästi teki hyvää. Nyt on ladattu akkuja kevään viimeisiin viikkoihin, joita riittää nyt viikko toisensa jälkeen.

Tämä on toivoakseni yksi aikataulullisesti pahimmista viikoista tänä keväänä. Sen vuoksi en uskalla asettaa erityisen kovia odotuksia painonpudotukselle, mutta lupaan ja vannon tekeväni parhaani. Ruokavalio voi pysyä hyvänä, vaikka vähän stressaisi ja ahdistaisikin, joten olen päättänyt, että kaikki turha, ylimääräinen herkuttelu saa tämän päivän jälkeen jäädä. Onhan sitä muutenkin paljon parempi olo, kun tietää, ettei omalla toiminnallaan tuhoa omia mahdollisuuksiaan.

Tämän viikon tavoitteet:

  1. Paino 85,0 kg tai alle (eli takaisin viime sunnuntain lukemiin).
  2. Yksi lenkki ja yksi lihaskuntotreeni.
  3. Ruokavalio mahdollisimman ehyeksi.
  4. En stressaa asioista, joihin en voi vaikuttaa.