Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet yllättävänkin raskaita. Töissä on ollut raskaampia päiviä, korona-arki jatkuu ja kesän menetykset ovat alkaneet korostua – ei ole festareita, mökkireissua tai jotain viikonloppua, jota muutoin innolla odottaa. Stressaan monia sellaisia asioita, joihin en voi vaikuttaa. Mieliala on taas syvemmissä vesissä, ja vaikka tiedän tehneeni oikeasti tosi paljon viimeisen parin viikon aikana, se ei tunnu siltä.
Ja olen taas vailla niin kovin paljon. Miestä, perhettä, ystävää, uratavoitteita, terveempää kroppaa.
Kateudenpistos riivaa, kun kuulee jonkun tuttunsa parisuhdeonnesta, häistä, kihloista, talokaupoista, raskaudesta tai vauvan syntymisestä. Mistä milloinkin. Positiivisten somejulkaisujen taustalla on paljon muutakin, tiedän sen, mutta samaan aikaan todella toivon, että tyypit arvostaisivat sitä, mitä heillä on. Se ei ole itsestäänselvyys, ei ainakaan mulle.
Oikeasti mulla on moni asia tosi hyvin. On työt, hyvä palkka, arvokas tutkinto, katto pään päällä, mielekkäitä asioita tehtävänä. Jollain menee aina huonommin – sen todistavat viime aikaiset uutisoinnit. Ei kuitenkaan ole järkevää syyllistää itseään siten, että huonomminkin voisi olla. Realisoida voi toki, jos murehtii tyhjänpäiväisiä asioita. Omille tunteille on annettava tilansa, jotta ne pystyy käsittelemään ja tekemään niiden pohjalta tarvittaessa muutoksiakin.
Tämä korona-aika on välillä vain niin absurdia. Mietin, miten epidemiatilanne lähtee nyt etenemään Suomessa rajoitusten kevennyttyä ja miten se heijastuu töihini, ja oma elämäni on seisahduksissa monilta osin tämän kesän. Huolettaa se, että mitä jos tämä jatkuu samanlaisena syksynkin.
Tässä vaiheessa voi vain antaa ajan kulua. Levätä riittävästi, syödä paremmin, pyrkiä parhaansa, mutta muistaen, ettei ole täydellinen ja ettei tarvitsekaan olla. Keksiä tekemistä vaikka väkisin, pitää etänä yhteyttä, suunnitella parit piknikit kesän varrelle. Ja aina on seuraava päivä, seuraava aamu. Jos päivä on ollut tosi huono, huominen harvemmin liittyy sen kopioksi. Onneksi niin.
Spinner och springer 
Yksi vastaus artikkeliiin “7.6. Stressiä ja alakuloa”