Jos vuosi 2017 pitäisi tiivistää jotenkin, sanoisin sitä kuvaaviksi sanoiksi kivun, toipumisen ja toipumista seuranneen ja tiiviistä opiskelusta aiheutuneen väsähtämisen. Vuosi sitten aloitin uutta vuotta ehkä jopa hiukan tilannetta vähättelevissä merkeissä: olin loukannut itseni vajaat pari kuukautta aiemmin, enkä tiennyt, mikä vaivasi.
Vuotta 2017 leimannutta sairastelua en siis osannut nähdä ennalta, ja hyvä niin. Kipu löi jalat alta, mutta tein töitä etenkin opintojen suhteen niillä rajoilla, jotka minulle oli annettu. Jos yhtään fyysisempiä vaatimuksia olisi ollut, en olisi niihin pystynyt. Jälkikäteen todettuna olisi ollut hyvä, jos olisin jotenkin voinut hiljentää työtahtia ja antaa itselleni aikaa levätä, mutta kurssit oli vain pakko runnoa keväällä – muutoin valmistuminen siirtyisi jopa vuodella.
Jos koko kevät meni kipua vastaan tapellessa, niin syksyllä tappelin opintojen kanssa. Olen voittanut kummatkin taistelut, mutta en tappioitta. Aktiivinen, liikkuva minä on kadonnut jonnekin liikettä kivun pelossa karttavan epävarmuuden alle, loppusyksyllä ahdistus opintojen suhteen kasvoi uusiin mittoihin, ja tästä ”koristeeksi” olen vuoden aikana saanut kehooni 10 kiloa lisää painoa. Se ei todellakaan ole mikään kaunis lisä.
Mutta en mene sanomaan kulunutta vuotta täysin sudeksi. Jokaisesta koettelemuksesta olen oppinut jotain. On ollut ilon aiheitakin, vaikka enemmänkin soisi olleen. Vuoden päästä valmistuminen on käytännössä virallisia leimoja vaille valmis asia, joten lähestyvä työelämä ja opiskelijaelämänvaiheen päättyminen jännittävät jo.
Talvesta 2012-2013 elämä on ollut jollain tavalla takkuilevaa ja haastavaa joka ikinen vuosi, vuosien 2014 ja 2017 oltua vaikeimmat. Toivon todella, että ensi vuodella olisi minulle jotain täysin uutta annettavaa. Vaikka omalla tekemisellä ja yrittämisellä onkin valtaisan tärkeä rooli, toivoisin joskus edes jotain tulevan vastaan erikseen pyytämättä ja vartomatta. Ehkä pian on mun vuoro.
Näin ollen: kiitos ja näkemiin, vuosi 2017. Emme ehkä tulleet toimeen kovin hyvin keskenämme, mutta ehkä myöhemmin näen tästä vuodesta alkaneen jotain uutta, joka myöhemmin johti onnellisiin lopputuloksiin.
1.-30.11.2017
85,1 kg → 88,6 kg
BMI 34,7 → 36,0
Marraskuun lisäys: +3,5 kg
Kokonaislisäys: +2,3 kg
(Ihan ensiksi pahoittelut siitä, että tämä blogipostaus voi olla vähän sekava. Paljon kuulumisia ja pohdinnan häntiä yhteen postaukseen ei oikein palvele yhtenäisen postauksen kirjoittamista, mutta haluan nuo pohdinnat nostaa tähän yhteen postaukseen nyt, kun minulla on siihen aikaa ja vielä muistan. Toivottavasti väliotsikointi auttaa. :))
Marraskuu ja kaamos
Huh. Vihdoin on raastava marraskuu ohi. Jos lokakuu tuntui suunnilleen sen pituiselta kuin sen pitäisikin, marraskuu tuntui aivan järkyttävältä maratonilta eikä tuntunut loppuvan koskaan. 30 henkisesti todella pitkää päivää on nyt onneksi takana. Paljon tein – ja paljon jäi myös tekemättä.
Marraskuun painonlisäys näyttää näin katsottuna paljon, paljon karummalta kuin se todellisuudessa ehkä onkaan. Ensimmäisen päivän painolukema oli nimittäin tuolloin kevyin kuluneen viikon luvuista, ja lukema pyöri todellisuudessa pikemminkin 86 kilon ympärillä. Noh, oli niin tai näin, joka tapauksessa paino nousi kuukauden aikana sen pari kiloa. Enkä yhtään epäile, etteikö lukema olisi todellinen – ahdistuneena stressihirviönä tuli tuhottua karkkipussi jos toinenkin.
Marraskuun alussa kärsin ja podin jonkin asteista kaamosstressiä ja ahdistusta. Tai ainakin jotenkin liitin ison osan epämiellyttävästä ja pahasta olosta pimeneviin iltoihin, jotka olivat tuolloin selvästi alkaneet – kun pimeä saapuu viimeistään viiden aikaan, tuntee päivät neljän seinän sisällä viettävänä olevansa jokseenkin pimeässä säkissä päivästä toiseen. Lisänä päälle edellisvuosien syksyjen muistot huonommasta voinnista ja erittäin stressaavat opinnot. Ensimmäinen tosi hankala viikko oli blogitekstienkin mukaan viikko 40 (2.10.→). Kaikista paskin fiilis alkoi helpottaa muistikuvieni mukaan viikon 45 lopulla (→ 12.11.) ja todenteolla se helpotti vasta viime viikoilla nro 47-48, kun iso, koko syksyn jännittänyt esiintyminen oli ohi ja tenttiin oli kerta kaikkiaan niin vähän aikaa jäljellä, ettei mitään urotöitä enää voinut tehdä. Ja pimeyteenkin alkoi tottua – enää se ei niin paljon haittaa, vaan iltoisinkin jaksan olla suht virkeä.
Tänään olo on varsin vakaa ja ennen kaikkea helpottunut siitä, että tämä syksy on melkein ohi. Joten, muistutus itselleni ensi vuoteen:osin pimeisiin iltoihin liittyvä stressi, ahdistus ja alakulo kestävät aikansa, vuonna 2017 viikot 40-45. Se on tosi pitkä jakso (42 päivää) olla alakuloinen ja surullinen, mutta se ihan oikeasti loppuu aikanaan. Jos pimeyteen liittyvä alakulo tekee paluun taas ensi syksynä, niin tiedän verrata sitä tämän vuoden alakulon pituuteen ja tsempata tuon 42 päivän yli erilaisella tarmolla.
Lievässä nousujohtaisessa suunnassa ollaan siis oltu, ja tänään saavutin kyseenalaisen painoennätyksen. Eilen tosin söin tukevan päivällisen myöhään illalla, joten pientä ylimääräistä plussaa tuli taatusti sen puolesta. Tästä suunta onkin vain alaspäin, en nimittäin ikinä, koskaan halua saavuttaa 90 kilon rajaa – en vaikka kasvattelisin vatsassani joskus viitosia. Jos joskus kolmenkymmenen kilon pudottaminen kuulosti rajulta lukemalta, koska se olisi mennyt siihen 50 kilon tienoille, niin ei enää. Onhan se edelleen iso suoritus, mutta 30 kilon pudotuksen jälkeen olisin edelleen turvallisesti normaalipainoisen viitekehyksissä.
Jossain vaiheessa pelkäsin lihonneeni paljon enemmän (niin että lihasta olisi taas vaihteeksi lähtenyt ja rasvaa tullut tilalle), sillä käytössä olleet uudet mustat farkut puristivat kamalasti. Se luulo onneksi osoittautui vääräksi, kun puin päälleni vanhan tutun sinisen mallin – ne mahtuivat tasan yhtä hyvin kuin ennenkin. Mustat farkut kun ovat aina sinisiä tiukemmat (liittyy kankaiden kemiallisiin käsittelyihin). Mieli oli jo maassa tämän(kin) vuoksi, joten mieliala kyllä koheni huimasti huomatessani luuloni vääräksi. Päivän vaakalukemat eivät mielialaani hirveästi liikauta suuntaan eivätkä toiseen, mutta säikähdys kropan muuttumisesta vielä epätoivotumpaan suuntaan kyllä lannisti aikansa, kunnes totuus valkeni.
Mitäs nyt?
Aloin jo viime viikolla laatia melkoisen kunnianhimoista suunnitelmaa joulukuulle, mutta jo viikonloppuna kävi selväksi, että ei sille tielle tosta vain lähdetäkkään. Pää ja kroppa kaipaavat vähän aikaa toipumiseen, ja voimia vaaditaan vielä viimeisten kouluhommien tekemiseen. Tämän viikon keskeinen tavoite onkin siis tiputtaa herkut kokonaan pois ja palauttaa normaali syöminen ja normaalit syömiset aikatauluun. Pitkän herkuttelujakson seuraukset huomasi jo iltapäivällä, kun teki älyttömästi mieli suklaata, jotta jaksaisi luennot loppuun. En antanut periksi, mutta kauppareissulla käydessäni sallin sitten pienen lakritsipastillit, jotta en nyt illalla käy kaupassa herkuttelu mielessä. Tällä viikolla käyn myös kolme kertaa lenkillä (vähintään, jos en enemmänkin!).
Tavoitteet siis tälle viikolle:
Herkut pois, kasviksia ja muuta terveellistä ruokaa tilalle kohtuullisen kokoisina annoksina.
Kolme lenkkiä tai enemmän.
Viimeiset kouluhommat kasaan.
Henkinen valmistautuminen tiukempaa ruokavaliota kohden alkakoon.
On siis aika suoristaa ryhti, nostaa katse ja jatkaa matkaa. Nöyränä, lakki kourassa, sisua kasvattaen ja oppia omista mokistaan ottaen. Jos tämä olisi helppoa, olisivat kaikki samaa yrittäneet jo perillä. Mutta kaikkea ei saa, eikä pidäkään saada, vaivatta. Olen kaatunut ja kompastellut, eksynyt ja pysähtynyt tällä matkalla jo monesti. Mutta joka kerralla olen oppinut jotain. Tie oikeaan suuntaan ei voi olla enää kovin kaukana.
Huomenna on syksyn pahin tentti. Huomenna on vipa ilta, jolloin syön kaloreita laskematta.
En usko, että huomista tenttiä päästään ykkösellä läpi. Opiskeltavaa asiaa on ollut siihen aivan valtavasti, ja monessa käänteessä huomaan, että vaikka tietyt perusasiat ovat jo mielessä, syvällisempi tietämys vaatii vielä lisäopiskelua. Tämä oli tavallaan odotettavaa – jännitinhän tämän syksyn opiskelumäärää jo kesällä. Lokakuun puolivälistä eteenpäin oli kuukauden verran tosi hankalaa ylipäätään olla ja opiskella. Ei se kuitenkaan poista sitä harmistusta, mikä aiheutuu tietystä joululoman rentouden menettämisestä (onhan tämä sitten oletettavasti toteutuessaan jo kolmas kerta, kun joululomaa kulutetaan uusintaan lukemiseen *huokaus*). Jouluaaton jälkeen alkaa lukeminen, sitä ennen en edes suostu miettimään uusintaa.
Huomenna rentoudutaan tenttikaljan äärellä. Aikeena on myös syödä hyvin, joten olen sopinut itseni kanssa, että vielä huomenna saan mennä omien mielihalujen mukaisesti. Lauantaina starttaa selvästi tiukempi kuri – ensi viikko tulee olemaan lukukauden päättävine dediksineen huomattavasti iisimpi (pari esseetä, yhden isomman projektin dedis ja vielä räjähdyspisteessä olevan kämpän laittaminen joulukuntoon), joten 2. joulukuuta alkaen mulla ei tule olemaan yhtään syytä, minkä vuoksi stressiä tai ahdistusta tarvitsisi lievittää tai opiskeluintoa parantaa kaloririkkaiden herkkujen turvin.
Huomenna alkaa myös Projekti Kesäkunnossa reipas puolivuotinen, jonka aikana mulla on tavoitteena saada aikaan isoja muutoksia. Tämä syksy meni – kuten pelkäsinkin – vähän niin ja näin, mutta joulukuu antaa mulle nyt oivallisen tilaisuuden laittaa ruoka- ja treenirytmi kuntoon. Joulukuussa teen vähintään kolme lenkkiä joka viikko (tavoitteena väh. 5 h liikuntaa joka viikko!) ja syön tavoitteellisesti 100 % siitä ajasta, joka on mahdollista. Vain jouluaattona ja joulupäivänä suodaan vapaa syöminen. Pienen lomareissun aikana ei kaloreita lasketa, mutta luotan reippaan kävelyn pitävän huolen energian kulutuksesta.
Vaikka olenkin tällä hetkellä tosi väsynyt ja joululoma tuntuu olevan pienen valovuoden päässä, fiilikset ovat loppuviimeksi varsin toiveikkaat. Kyllä tästäkin selvitään, ja selvittiin. Pidin syksyn tavoitteita laihdutuksen ja treenaamisen osalta jo alunperinkin hankalina ja ehkä turhan optimistisina huomioiden valtavan opiskelumäärän ja toipumassa olevan kropan, ja viimeiset viikot osoittivat, että olin myös oikeassa. Mutta ensi keväältä on aidosti ja oikeasti lupa odottaa paljon. Päivät pitenevät, kurssien pitäisi olla kevyempiä – ja kropan käyttämistä rajoittanut kipu on ollut nyt niin pitkään poissa, että olen ehkä valmiimpi sietämään uutta, terveellisempää ja tarpeellisempaa kipua – sitä kipua, joka tulee, kun pitää paiskata itsensä liikkumaan epämukavuusalueella ja ottaa lihaskivut ja maitohapot vastaan.
Toivottavasti mieli ja kroppa tulevat pysymään kevään tavoitteiden matkassa tätä syksyä paremmin. :)
Eilisestä alkaen lokakuun loppuun saakka vietän arjessani hyvinvoinnin tehostamisen viikkoja. Epäsäännöllinen arki on palannut tavallisen epäsäännölliseksi eli normaaliksi (voi apua mikä lause! :D … mutta näin se nyt vain kohdallani menee), joten arkipäivien ja viikonloppujen ennustettavuus paranee selvästi. Olen rutiinien ystävä, ja rutiinit saavat nyt palata. Stressi vähenee, ja mulla on antaa enemmän resursseja opiskelun ulkopuolisille asioille, kuten tässä tapauksessa laihduttamiselle ja treenaamiselle.
Alkusyksyn olen antanut itselleni aikaa totutteluun varsin joustavasti ja armeliaalla suhtautumisella. Tänään jouluun on kuitenkin vain kolme kuukautta, ja mikäli toivon olevan painon olevan (mielellään selvästi) alle 80 kilon jouluaattona, on aika tiukentaa otetta. Täten onkin aika keskittyä tiukemmin tärkeimpiin tavoitteisiin ja tehdä ja toimia sen mukaisesti, että niillä olisi myös mahdollisuus toteutua.
Teemaviikojen aikana (miksei toki muulloinkin, mutta nyt erityisesti!) jokapäiväisiä valintojani ohjaavat kysymykset ovat seuraavat ja yritän pitää mielessäni ne joka tilanteessa:
Mitä minun oikeastaan pitäisi tehdä tässä tilanteessa (eli mikä on tavoitteeni)?
Mitä haluaisin tehdä?
Kumpi ratkaisu olisi minulle enemmän hyvästä niin siinä hetkessä kuin pidempiaikaisten tavoitteiden kannalta?
Voiko näiden kahden välille muodostaa jonkinlaisen kompromissin ilman että kumpikaan kärsisi pahasti? Vai onko syytä valita selvästi vain toinen vaihtoehdoista?
Edellisten kysymysten pohjalta ongelman ratkaisu ja ratkaisussa pitäytyminen.
Laihdutus ruokavalion tarkkailuineen ja treenaaminen sen rinnalla ovat aika kuluttavia asioita, kun ne eivät (vielä?) tule luonnostaan. Kaiken tavoitteellisen tekemisen tehostamisen vuoksi tärkeä näkökulma on myös hyvinvointi. Tärkeiden ja pakollisten asioiden suunnittelun ja aikataulutuksen jälkeen suunnittelen ja merkkaan kalenteriin joka viikolle jotain erityistä, jotain, joka ei ehkä niin paljon vaadi minulta antaakseen jotain. Kulttuuria, hassuttelua, viihdytetyksi ja hellityksi tulemista. Sillä onhan niin, että minä ja vain minä elän itseni kanssa 24/7. Jos odotan ja teen vain liian suuria asioita, uuvun. Ja se ei missään nimessä ole tarkoitus. Uupumisen tie on jo useampaan kertaan kokeiltu.
Näiden viikkojen aikana, kun erityisesti keskityn ajatuksen ja pohdinnan kautta valintojen tekemiseen, toivon kehittyvän joitain rutiinin alkeita ja saavani treenaamisesta enemmän sitä pitkään kadoksissa ollutta mielihyvää. Eli ennen kaikkea odotan tuloksia korvien välissä omissa ajattelu- ja toimintamalleissa, sillä fyysiset tavoitteet ovat asiat erikseen. Toivon, että aamupalan lisäksi miettisin vähemmän, mitä sopisi syödä iltapalaksi. Että makeanhimo vähän taltuisi, kun söisin herkkuja jo selvästi vähemmän. Että kroppa tottuisi pienempiin annoksiin. Että lenkkipolulle lähteminen ei olisi aina pitkän, koko päivän kestävän sisäisen dialogin ja taistelun paikka.
Asetan lokakuulle erikseen tavoitteet viikon päästä. Nyt katsotaan, mitä syyskuun viimeisen viikon aikana tapahtuu ja mitä vielä saan kuudessa päivässä aikaan! Teemaviikkojen tuloksia omassa toiminnassa taas arvioidaan lokakuun lopussa, siis reilun viiden viikon päästä. :)
Jääkaappi on nyt täytetty terveellisin ruuin. Eilen syöty viimeiset herkut. Motivaatio on kohdillaan. Keväältä tutut vaivat ovat antaneet pieniä varoitusmerkkejä, mutta elän siinä toivossa, että tämä olisi vain pientä kiukuttelua matkalla lopulliseen toipumiseen. Ja vaikka jotain oireilua vielä olisikin, voin aina pitää ruokavalion mahdollisimman hyvänä ja liikkua kevättä enemmän kivun sallimissa rajoissa.
Tänään. Tänään starttaa tämän syksyn painonpudotus-, treeni- ja kuntoutusprojekti.
Ensimmäinen viikko tulee olemaan erittäin maltillinen. Sopeutumista ja totuttelua uusiin kuvioihin vähän rennommalla otteella. Tulevaa viikkoa suunnittelin jo puolitoista viikkoa sitten alkua yrittäessäni kevyemmäksi, sillä tekemistä on todella paljon.
Ensimmäiselle seitsemälle päivää on yksinkertaiset tavoitteet, jotka saattavat kuitenkin olla yllättävän haastavat toteuttaa:
Herkkulakko jatkuu. Ei enää yhtään epäterveellistä herkkua tähän talouteen ennen uutta vuotta! Herkkuja on nyt mennyt aika ajoin, joten tämä vaatii varmasti totuttelua. Yhdelle illalle pitää ottaa omia vähän omia eväitä joukkoon, joten koetan suunnitella ne nyt mahdollisimman hyvin – ilman kesän aikana eväisiin kuuluneita suklaapatukoita. Jos ensimmäiset päivällistä korvaavat eväät onnistuvat hyvin, tiedän miltä pohjalta alkaa rakentaa myöhään iltaan/alkuyöhön asti venyvät päivät.
Ruokavalion siirtäminen terveellisempään ja laihduttavampaan suuntaan. Aamupalat vaihtuvat takaisin tuttuun aamupuuroon, mutta opiskelijaruokaravintolan lounas ja kotona tehdyt päivälliset vaativat tulevaisuudessa itsekuria ja sopivissa määrin joustoa. Lisäksi ateriarytmi muuttuu, sillä töissä lounas tuli syötyä usein viimeistään yhdeltätoista, mutta jatkossa kahdentoista jälkeen. Ensimmäisellä (eikä toisellakaan? jää nähtäväksi…) viikolla ei lasketa kaloreita, mutta siihen pitää alkaa ajatuksen tasolla sopeutua.
Treenien aloittaminen. Varovainen aloitus on tässä vaiheessa erittäin tärkeää. Tavoitteena on nyt parin viikon ajan tehdä tunnin kävelylenkkejä 3-4 kertaa viikossa ja fysioterapeutin ohjeistama puolituntinen jumppa kolmasti viikossa.
Aikataulutus. Tänään suunnittelen ensimmäistä kertaa aikataulun ensi ja sitä seuraavalle viikolle. Vähän ruokien suunnittelua, treenit… ja mitä tärkeintä, opiskeltavien asioiden erittely ja näiden aihepiirien sijoittaminen päiviin niin, että voin lukea tehokkaasti silloin, kun sen aika on – jäämättä ennakkosuunnittelun puutteessa tuhlaamaan aikaa Netflixin ym. ääressä. Lisäksi nyt kesälomien loppuessa on aika ottaa yhteyttä yhteen jos toiseenkin tahoon, että saan raha-asioihin, kämppään ja muihinkin juttuihin liittyvät asiat hoidettua elokuun aikana. To do -listan tekeminen ja pikkuasioiden hoitelu sopivissa raoissa on siis enemmän kuin aiheellista, etten huomaisi kuukauden päästä unohtaneeni jotain tärkeää…
Ensimmäisen viikon lisäksi elokuulle on vielä omat, erilliset kuukausitavoitteensa, jotka pyrin julkaisemaan huomenna. Sinänsä tavoitteeni eivät tämän koko blogin aikana ole muuttuneet mihinkään, mutta tällä kertaa – paremman menestyksen varmistaakseni – korostuu kokonaisvaltaisen ennakoinnin ja suunnittelun rooli. Jatkossa en enää elä jatkuvasti päivää tai puolta viikkoa kerrallaan etenkään ruokailujen puolesta, vaan mietin kokonaisuuden kannalta; mitä kannattaa tehdä milloinkin, jotta pysyn aikataulussa ja jotta stressi ei kasvaisi missään vaiheessa sietämättömän suureksi?
Voihan sen jo myöntää: tuleva syksy pyörii jo vilkkaasti mielessä. Ja juuri se syksy jännittääkin todella paljon, vähän liikaakin.
Edessä on 18 viikon verran liki ympärivuorokautista opiskelua (sekä uutta oppien että vanhaa kerraten). Pakollisiksi luokiteltavia kursseja yhteensä 26 opintopistettä, valinnaisia ainakin kolmen pisteen verran. Jos voisin, keventäisin tulevaa syksyä sieltä täältä. Mutta se ei vain ole mahdollista. On pakko selvitä opinnoista samalla tavalla kuin monet sadat minua ennen. Ehkä kivisempää tietä vain, mutkitellen siellä täällä, sillä osa aiheista on sellaisia, joiden peruspohjat luotiin burnoutiin vajotessani ja siitä toipuessani.
Samaan syssyyn yritän korjata ruokavalioni ja treenirytmini, laihduttaa ja treenata ja myöskin laihtua (ainaisen laihduttamisen lisäksi) ja kuntoutua (hitaasti? mutta varmasti). Tiedän, että jos jatkan tätä nykyistä tahtia – ja sorrun lokakuun puolivälissä kaamosahdistusstressimörön myötä herkutteluun, alkaa painoni ysillä joulukuussa. Sitä ei toivo kukaan.
Lisäksi ihan oman mielenterveyden ja lepäämisen kannalta pitäisi olla myöskin olla olemassa sellainen asia kuin vapaa-aika.
Haastetta siis riittää. Ensi syksy taitaa olla yksi haastavimmista ajanjaksoista tähän astisessa elämässäni. Opiskelun näkökulmasta luultavasti vaativin.
opiskelu + ruokavalio + treeni + vapaa-aika = kunnon sekasotku vai jotain ihan muuta…?
Aion selvitä tuosta kaikesta. Paino sanalla selvitä, tavoitteena on vain päästä plusmiinus nollaan. Isompi menestys on toissijaista, mutta jokaisesta hivenestä tulen ottamaan kaiken irti.
Tulevien 18 viikon avainsanat ovat ennakointi, suunnittelu, aikataulutus ja tekeminen. Ostin tällä viikolla tuttuun tapaan uuden lukuvuosikalenterin, ja entiseen tapaan sinne merkitään kaikki koulujutut, harrastusmenot ja suunnitelmat siitä, milloin treenejä ehtisi mahdollisesti tehdä. Tästä lähin siihen raapustetaan paljon muutakin: mitä syön päivällä välipalaksi (kampuksella vai kotona? aion suunnitella 3-5 välipalan valikoiman, joihin löytyvät ainesosat aina kotoa ja joista osa on helppo kantaa repussa) ja illalla päivälliseksi, milloin käyn kaupassa, milloin ne treenit todella ovat ja minä päivinä vietetään rennommin vapaa-aikaa. Suunnittelen perusrytmin 3-4 viikkoa etukäteen, päivitän sen yksityiskohtineen edeltävänä viikonloppuna ja alan toteuttaa turhia miettimättä. Itse tekeminen on nimittäin ollut haastavaa aika ajoin: on helppo unohtua koomailemaan Netflixin ja netin ihmeellisiin syövereihin pariksi tunniksi, mutta silloin menetetään tehokasta luku- ja treeniaikaa melkoisen paljon. En tarkoita, että kaikki aika pitäisi käyttää jotenkin tehokkaasti – eihän siinä pysy kenenkään järki mukana – mutta jos on suunnitelma, mitä tekee, toteutus on aavistuksen helpompaa.
Esimerkiksi sille lenkille voi lähteä heti koulusta palattua: välipala huiviin vartissa, lenkkivaatteet päälle ja pihalle. Koomaaminen onnistuu Spotifyn soidessa ja raikkaassa ulkoilmassa yhtä hyvin kuin sisälläkin, mutta samalla pää tuulettuu paremmin eikä sen yhden tunnin jälkeen pode lainkaan niin huonoa omaatuntoa kuin koneella nojaillessa ”vartin/puolen tunnin päästä aloitan ihan varmasti” -fiiliksissä. Lenkin jälkeen odottaa jääkaapissa päivällinen vailla mikrolämmitystä tai muutoin lyhyttä valmistusprosessia, ja sen jälkeen(, vaikkapa sen yhden 45 minuuttisen jakson Netflixistä katsottuani päivällistä mutustaessa) aloitetaan hommat. Viimeisen tunnin ennen nukkumaanmenoa voi viettää vapaa-ajan merkeissä opiskelujutuista huolehtimatta. Aikataulut ovat muuttuvia ja tiettyä joustoa vaaditaan, mutta samalla vaadin itseltäni myös tiettyä kurinalaisuutta: ensi syksystä ei selvitä, jollen tee hommia ajallaan ja virkeänä. Vapaa-aikakin on rentouttavampaa ja antoisampaa, kun mietin jo vähän ennakkoon, mitä hauskaa ja mukavaa voisin tehdä.
Ensi syksy ei tule olemaan millään tavoin kovin helppo, mutta yritän ottaa sen vastaan enemmän haasteena kuin sarjana jatkuvia itsensä äärirajoille vetämisiä. Vähemmän kuluttavia ja raskaita äärirajoja tulee kohdattua, jos suunnittelen arkeani vähän enemmän ja myös pitäydyn suunnitelmissani. Toivottavasti joulukuun puolivälissä pääsen pohtimaan mennyttä syksyä positiivisin miettein ja tavoitteissani onnistuneena.
Uskaltaako tätä edes sanoa? Vai pitäisikö koputtaa puuta niin kovaa, että naapurikin kuulee?
Tämä kesä on ollut aika kiva. Tämän päivän jälkeen töitä on jäljellä nelisen viikkoa. Vaikka työtehtävät jännittivätkin aika paljon ennakkoon, olen mielestäni suoriutunut niistä varsin hyvin. Vanhempien työntekijöiden apu ja tuki ovat olleet korvaamattomia, töissä on useampikin samanlainen untuvikko, ja työyhteisössä on otettu hyvin vastaan tälläinen keltanokka. Koulutetaan, kannustetaan ja vastuutetaan sopivasti. Toki olen ollut joinain päivinä todella väsynyt, ja vapaa-ajan puolella ei todellakaan ole kehumista treenaamisaktiivisuudessa, mutta olen iltaisin jaksanut tehdä edes jotain. Useimmat illat olen toki lepäillyt ja nautiskellut hiljaisuudesta, mutta joka viikolla on tapahtunut muutakin. Viime viikonloppu veti festaritouhuissa aika väsyksiin, mutta tuleva viikonloppu on vähän iisimpi.
Syksy tulee nopeammin vastaan kuin uskoisikaan, ja aika ajoin se on myös alkanut mietityttää ja jännittää. Kunhan syksystä selvitään, selviän mistä vain: opintojen vaativimmaksi mieltämäni lukukausi on nyt tulossa. Tj-laskuri pyörähtää päälle varmasti ekana päivänä. Nyt on vain tavoitteena päästä ehjänä ja kohtuullisen tyytyväisen maaliin. Mun piti kesän aikana vähän kertailla tulevaa varten, mutta väsymys ja uuteen oppiminen ovat kyllä vieneet opiskelumotivaation tehokkaaksi. Jäljelle oleville viikoille olen nyt asettanut muutaman opiskelutavoitteen, jotka haluan saavuttaa: kun teen nyt parina iltana viikossa tavoitteellisemmin töitä, säästän itseni paljolta tulevina viikkoina.
Mutta niin. Olen jonkinlaisessa hauraassa tasapainossa itseni, ympäristön ja omien vaatimusteni ja toiveiden, nykyhetken ja tulevaisuuden kanssa. Syksy jännittää, mutta se ei tunnu niin pelottavalta ja mustalta kuin aiempina vuosina. Iltojen pimeneminen tuo ennen pitkää omat lisämausteensa, mutta tänä vuonna yritän valmistautua siihen hyvin. Herkkulakko on kestänyt yli viikon ilman suurempia ongelmia (eipä tässä ole ollut suurempia haasteitakaan vielä, johan jo festarit ja kahvipöydässä tarjotut pikkukarkit helpottavat laskeutumista täyteen herkuttomuuteen…). Opintoihin liittyvä kertaaminen alkaa ensi viikolla, samoin maanantaina raahaan itseni edes pienelle lenkille ja alan palauttaa liikuntaa säännölliseksi mielen virkistäjäksi (tai päänvaivaksi, saa nyt nähdä miten tästä eteenpäin mennään). Ruokavalio on ollut tällä viikolla hyvä, ja maanantain vaa’an lukemista yritetään tulkita, olisiko viimein aika kiristellä kaloreita suunnitelmallisemmin, vai lepäilenkö sittenkin vielä siihen hetkeen, kun kamat pakataan ja muutetaan takaisin omaan yksiöön omien valintojen ja oman jääkaapin äärelle. Vaikka koen vielä monessa asiassa olevani yksin ja yksinäinenkin, niin on tämä tuntemus toisaalta muuttunut oleellisesti siihen, mitä vertaa parin kolmen vuoden takaiseen: nykyään on kavereita, joita kiinnostaa mitä mulle kuuluu, vaikka sydänystävää ei olisikaan ja jättäisin joistain jutuista paljon kertomatta. Parisuhde vielä puuttuu. Mutta ehkä sellainen tyyppi, joka saa sydämen tykyttämään, löytyy ennemmin kuin huomaankaan.
Tämä tasapaino on hauras, tiedän sen. Mutta nautin siitä niin pitkään kun se kestää. Yritän vakauttaa sen. Yritän uskaltaa olla varovasti onnellisempi ja tyytyväisempi elämääni ilman jatkuvia taka-ajatuksia siitä, että kohta kaikki kuitenkin menee taas paskaksi. Määräänsä enempää ei voi sitkutella ja jossitella, vaan pitää muistaa elää myös tässä ja nyt, iloisista ja mukavista jutuista haaveillen ja niihin tähdäten.
Spinner och springer 