16.11.-22.11.-29.11.2021
Paino: 94,6 kg → 94,6 kg → 93,5 kg
BMI: 38,5 → 38,5 → 38,1
Muutos -1,1 kg, kokonaismuutos -2,7 kg
Rasvaprosentti: 54,2 % → 54,2 % → 53,5
Vesiprosentti: 36,0 % → 36,0 % → 36,0 %
Lihasprosentti 27,8 % → 27,8 % → 27,8 %
Treenit: Työmatkat pyörällä, kaksi kävelylenkkiä, yksi päivä runsaasti hyötyliikuntaa.
Vaikka arki on tietyissä asioissa tällä hetkellä ihan hiton raskasta ja aivan liian työntäyteistä, niin sentään jotkin asiat etenevät. Paino laskee.
Olen liikkunut liian vähän, hartiat on vähän jumissa kaikessa istumisesta, lihaskuntotreenistä en ole edes haaveillut ja ruokavalion suhteen kalorien laskenta ja seuranta on ollut hyvin vaihtelevaa. Jotain olen silti tehnyt toisin: kiinnittänyt huomiota annoskokoon silloin kun se on mahdollista. Syönyt vielä aika vähän suklaata tänä joulusesonkina. Panostanut kasviksiin.
Ja pakko myöntää, tämä hurja työmäärä ja pari muuta projektia pitää tehokkaasti pois jääkaapilta.
Ensimmäinen varsin konkreettinen välietappi on saavutettu – olen nyt parina päivänä käyttänyt vanhoja työhousujani. Koko ei ole vielä mikään supermukava, mutta se on mukavampi kuin kokoa suurempi ihan sen vuoksi, että housuja ei tartte olla aina nostelemassa. Vaihdoin väliaikaisesti isompaan kokoon joskus viime keväänä, joten tuntuu tosi hyvältä palata vähän vanhaan päin. Joskus voi olla vielä toki päiviä, jolloin haluaa laittaa isommat (esim. menkat ja turvotus), mutta kyllä nyt vakaa aikeeni on, että ennemmin puolen vuoden päästä vaihdetaan taas kokoa pienempään kuin jäädä tähän kahden koon välimaastoon. Ehkä 85 kg kohdalla olisi sitten realistista alkaa sovitella seuraavaa kokoa?
Jessus kuinka hyvältä tuntuukaan päästä yhden askeleen verran toivottuun suuntaan! Motivaatio terästyy heti. 😍 Ekan vitosen saavuttaminen ennen vuodenvaihetta on jo tavoite, ei enää haave.
Vielä vajaat kolme viikkoa jäljellä tätä tykitystä ja pitkän pitkän to do -listan purkamista yksi kohta kerrallaan. Olen jo monessa suhteessa hyvin kyllästynyt tähän ja toivoisin, että töitä olisi vähän vähemmän – mutta samaan aikaan tämä ”selviytymismood” on jollain erikoisella tavalla hyvin kaivattua vaihteluakin. Alkusyksystä oli kokemus, että vain makailen. Eipä ole enää. Tosin en mä vieläkään tee ihan niitä asioita, joita olisi tarkoitus. 😅 Tätä postausta raapustaessani yritän vähän samalla levätä, kun keskityn ihan johonkin muuhun.
Saa nähdä, rysähtääkö jossain vaiheessa. Luulen, että saan vietyä tämän kolmisen viikkoa kunnialla loppuun, mutta väsymys voi olla melkoista sitten, kun perille päästään.
Pohjavirtauksina huomaan olevan vähän levottomia ajatuksia tämän vuoden juhlapyhistä. Joulu on suvun vanhojen sairastamisen vuoksi tänä vuonna vähän erilainen kuin ennen. Toisaalta sitä vertailee niin vahvasti omien saavutusten ja toiveidensa ristiriitaa tälläisinä hetkinä, jolloin monilla muillakin odotukset paukkuvat yli.
Nyt en tavallaan odota oikein mitään. Ja silti toivon, että jotain olisi. Tässä tekemisen kuormassa en ehdi hirveästi surra sitä, että mitään kaveriporukan pikkujouluja ei ole oikein luvassa. Mutta onhan se vähän haikeaa, kun ei sellaisia ole odottamassa joulukuussa. Häkellyttävän helposti nousee ajoittain kyyneleet silmiin hetkellisesti, kun jossain tulee tutuilla vastaan parisuhdeuutisia/häitä/kihloja/vauvoja/ulkomaanmatkoja/mitä ikinä, jotain positiivista. Etenkin kun (ja kuten olen jo noin miljoona kertaa sanonut) sitä joskus oletti, että olisi jo näissä asioissa, näissä ikävuosissa, päässyt toivomiinsa elämänvaiheisiin.
Pääsisipä tässäkin blogissa joskus sanomaan, että ”oisinpa vuosi sitten tiennyt, että…”.
Monen muun tavoin tämä vuosikymmen on kulunut vähän sumussa, ja on hurjaa todeta, että kaksi vuotta meni jo. Sydämeni pohjasta toivon, että vaikka korona söisi vielä pari vuotta lisää, niin se ei olisi multa itseltäni enää niin paljon pois, kuin mitä se nyt tuntuu ottaneen.